Henrik Meinanderin teos Kansakunnan kakkonen (Otava) ilmestyy tänään. Kirja kertoo Kalevi Sorsan (1930-2004) poliittisesta toiminnasta vuosina 1969-1993.
Kalevi Sorsasta tuli hetkessä Suomen politiikan kärkinimi, kun hänet valittiin SDP:n tuolloin vaikutusvaltaiseksi puoluesihteeriksi tuntemattomuudesta 1969 Turun puoluekokouksessa. Kalevi Sorsasta tuli Suomen pitkäaikaisin pääministeri, joka toimi SDP:n puheenjohtajana 1975-1987.
Viime vuosina on väitetty Neuvostoliiton KGB:n tasoittaneen Sorsan nousua puoluesihteeriksi. Puoluekokousedustajien joukossa Sorsaa epäiltiin hyvinkin vasemmistolaiseksi.
– Huhujen taustalla oli epäilyksiä, että Sorsan valintaan olisi vaikuttanut Neuvostoliiton kielteinen kanta oikeistosiiven ehdokkaaseen (Pekka) Korvenheimoon. Huhupuheet pitivät sinänsä paikkansa, sillä (puheenjohtaja Rafael) Paasion oli puolueen idänsuhteiden säilyttämiseksi visusti vältettävä ratkaisuja, jotka Moskovan ja sen etuja tottelevaisesti ajavien kotimaisten kommunistien ja TPSL:läisten mielestä voitiin tulkita paluuksi tannerilaiseen politiikkaan, kirjassa todetaan.
Kirjan mukaan ei voida kuitenkaan todeta, että Sorsa olisi ollut KGB:n ”suosikki”.
– Oikeiston ehdokas oli poissuljettu, mutta mitään neuvostosuosikkia ei mainittu, Meinander tulkitsee.
Pariisissa Unescossa työskennelleellä Kalevi Sorsalla oli jo KGB-yhteydet.
– Jos Sorsasta tehtiin muistio, se päätyi samaan KGB:n arkiston henkilömappiin, josta löytyvät myös Neuvostoliiton pitkäaikaisen Unesco-toimikunnan pääsihteerin Vasili Vahrutshevin ja esimerkiksi Helsingin suurlähetystön kulttuurineuvoksena itsensä esitelleen KGB-miehen Aleksander Hrabskovin muistiot tapaamisistaan Sorsan kanssa. Sorsa kuvasi itsekin näitä tuttavuuksiaan 1990-luvun puolivälissä julkaistuissaan muistelmissaan. Hrabskoviin hän oli tutustunut jo syksyllä 1955 ja väitti ymmärtäneensä vasta vähitellen hänen olleen Tehtaankadun tiedusteluosaston miehiä. Yhteys solmittiin joka tapauksessa uudelleen Sorsan palattua Suomeen, jolloin Hrabskovista tuli, kuten Sorsa itsekin asian ilmaisi, hänen oma kotiryssänsä eli yhteyshenkilö Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtoportaaseen, Meinander kirjoittaa.
Kirjan mukaan ”SDP taipui mukautumaan (Urho) Kekkosen valtajärjestelmään KGB-yhteyksineen, jolla presidentti ohjasi rautaisella otteella hallitusten muodostamista ja varmisti uudelleenvalintansa 1970-loppuun saakka”.
– On totta, että Sorsan KGB-yhteydet olivat melkein yhtä luottamuksellisia kuin Kekkosen. Tämä selittyy kuitenkin pitkälti sillä, että hän Suomen suurimman työväenpuolueen pitkäaikaisena johtajana, moninkertaisena pääministerinä ja keskeisenä vaikuttajana myös Sosialistisessa internationaalissa oli avaintekijä Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa. Jos näitä tehtäviä yritti hoitaa menestyksekkäästi, olisi ollut hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta poiketa ”Kekkosen viitoittamalta tieltä”.
