Ukrainan lippu. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

E-S: Sotaa vastustavia julisteita tuhotaan rajan kaupungissa

Aktivistien mukaan laajin sabotaasi tapahtui Vladimir Putinin syntymäpäivän aattona.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Imatralaiset aktivistit kertovat Etelä-Saimaalle, että heidän sodanvastainen kampanjansa kohtaa jatkuvasti vastustusta ja ilkivaltaa.

Ryhmä on ripustanut esimerkiksi Ukrainan lippuja ja sotaa vastustavia venäjänkielisiä julisteita eri puolille Imatraa venäläisten suosimien kulkureittien varrelle. Kauaa ne eivät saaneet olla aktivistien mukaan rauhassa.

– Ukrainan lippuja töhritään, viillellään ja varastetaan ja niiden naruja katkotaan. Tähän mennessä lippuja on tuhottu lähes kymmenkunta, he kertovat E-S:lle.

Myös julisteita töhritään jatkuvasti Z-merkeillä.

Laajin sabotaasi tapahtui presidentti Vladimir Putinin syntymäpäivien aattona, jolloin kaikki liput Mansikkalasta ja Imatrankoskelta olivat iltapäivän aikana hävinneet katukuvasta.

– Nähtävästi kaupunki piti siivota Putinin syntymäpäivää varten. Toiminta vaikuttaa organisoidulta, imatralaisnainen arvelee E-S:lle.

Imatralaisten mukaan kaupungissa on kireä tunnelma. Eräs mies kertoo joutuneensa lähes käsirysyyn autoon kiinnitetyn Ukrainan lipun takia.

– Paikallinen venäläistaustainen mies tuli ihan naamani eteen huutamaan suomeksi, että ”ota tuo paskalippu heti pois”, imatralaismies kertoo E-S:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)