Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen on huolissaan ongelmista energian saatavuudessa varsinkin fossiiliriippuvaisissa maissa Euroopassa.
EU-maat ovat pyrkineet eroon venäläisestä energiasta, mutta mepin mukaan monessa maassa energian korvaaminen muilla lähteillä ei ole ollut helppoa.
– Suomessa tilanne on valoisampi. Meillä yhteiskunnan sähköistyminen on pitkällä, ja lisää vähäpäästöistä sähköä on uuden Olkiluodon ydinvoimalan ja lisääntyvän tuulivoiman ansiosta tulossa paljon markkinoille, kirjoittaa Virkkunen Uuden Suomen blogissa.
Virkkunen näkee, että Euroopan tulisi seuraavaksi tarkastella riippuvuutta kiinalaisista raaka-aineista.
– Ukrainan sota viimeistään on osoittanut Euroopalle, kuinka vaarallista on olla kriittisissä toiminnoissa riippuvainen yhdestä toimittajasta. Samalla kun (Vladimir) Putin on nyt hyökkäyksellään vauhdittanut tuntuvasti Euroopan vihreää siirtymää, on varmistettava, ettei riippuvuus Venäjän fossiilienergiasta muutu riippuvuudeksi kiinalaisista raaka-aineista. Tämä on suuri riski.
Monien uusiutuvien energioiden tuottamiseen tarvittavien raaka-aineiden tarve tulee ennusteiden mukaan nousevan huomattavasti seuraavien vuosien aikana. Kiina tuottaa myös paljon teknologiayritysten materiaaleja ja toimii lopputuotteiden kokoajana.
Virkkunen on huolissaan Kiinan poliittisesta tilanteesta ja sen tuomasta riskistä Euroopan riippuvuudelle kiinalaisista raaka-aineista ja tuotteista.
– Viime vuosina olemme nähneet kuinka Kiina ottaa Xi Jinpingin johdolla vakaasti askeleita kohti totalitarismia. Xin johdolla kommunistipuolueen sisällä on siirrytty kohti yhden miehen valtaa. Se näkyy Xi Jinpingin aatteen korostamisena yhä vahvemmin yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.
Virkkusen mukaan Euroopan tulee tehostaa omaa tuotantoaan kriittisillä aloilla sekä monipuolistaa hankintaketjuja.
– Strateginen autonomia ei saa tarkoittaa kääntymistä protektionismiin tai rajojen sulkemista muulta maailmalta, mutta on varmistettava, että emme ole tulevaisuudessa millään keskeisellä alalla riippuvaisia yhdestä lähteestä tai toimittajasta. Muutoin tällaista riippuvuutta voidaan helposti käyttää painostuskeinona ja aseena, Virkkunen toteaa.