SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mukaan oli hallitukselta väärä ratkaisu sitoa jo parlamentaarisesti sovittu tutkimus- ja kehittämistoiminnan verovähennys muihin esityksiin.
– Keskustan vaadittua veroesitysten kaatamista, kuten Antti Kurvinen A-Studiossa kertoi, lapsi meni pesuveden mukana.
– SDP kannattaa esityksen antamista ja on sitoutunut parlamentaariseen sopuun, Matias Mäkynen toteaa Twitterissä.
Verokannustinta esitti myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan parlamentaarinen työryhmä viime joulukuussa. Eduskuntapuolueet siis pääsivät tuolloin yhdessä sopuun siitä, että kannustin tarvitaan. Mäkynen toimi työryhmän puheenjohtajana.
Hallitus antoi tänään eduskuntaan loput esitykset, joita se aikoo edistää vielä tällä vaalikaudella. Tuotekehityksen verovähennys oli yksi niistä esityksistä, jotka jäivät antamatta eduskunnalle hallituksen erimielisyyksien takia.
Mäkysen mukaan ratkaisu on takaisku parlamentaarisen sovun etenemiselle, mutta ei vielä kuolinisku.
– Ensi vuoden budjetissa on satojen miljoonien t&k-lisäys ja rahoituslaki on parhaillaan eduskunnassa. Esitys vähennyksestä on annettava niin pian kuin siitä löytyy sopu.
Mäkynen kertoo myös harkitsevansa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen tekemän lakialoitteen allekirjoittamista. Mykkänen kertoi asiasta eilen Twitterissä.
– Kokoomus tekee lakialoitteen asian hoitamiseksi, kun kerran hallitus ei pysty noudattamaan Matias Mäkysen johdolla syntynyttä parlamentaarista sopua, Mykkänen totesi.
Väärä ratkaisu sitoa parlamentaarisesti sovittu t&k-vähennys muihin veroesityksiin.
Keskustan vaadittua veroesitysten kaatamista kuten Antti Kurvinen A-Studiossa kertoi, lapsi meni pesuveden mukana.
SDP kannattaa esityksen antamista ja on sitoutunut parlamentaariseen sopuun.1/
— Matias Mäkynen (@matiasmakynen) November 17, 2022
LUE MYÖS:
Kai Mykkänen: Tuotekehityksen kannustin jäi vasemmiston panttivangiksi