Näin sotilasteknologiaa salakuljetettiin suomalaisyhtiöiden kautta Venäjälle

Venäjän sotilasteollisuuden käyttöön huipputeknologian salakuljetuksesta epäilty yhtiö toimitti kymmeniä tavaraeriä Suomeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan venäläissyntyinen Pavel Flider salakuljetti sotilaskäyttöön soveltuvaa teknologiaa venäläisille puolustusalan yrityksille muun muassa Suomen kautta. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Verkkouutisten hankkimat amerikkalaiset asiakirjat paljastavat maaliskuussa 2015 salakuljetusrikoksista ja rahanpesusta epäiltynä pidätetyn Fliderin omistaman Trident International -yhtiön lähettäneen lukuisia tavaraeriä kahdelle suomalaiselle ja yhdelle virolaiselle yhtiölle vuosina 2011–2015.

Flider pidätettiin maaliskuussa 2015. Hän teki elokuussa 2016 sopimuksen viranomaisten kanssa ja myönsi rahanpesusyytteet.

Trident Internationalia vastaan nostetussa syytteessä listataan salakuljetusrikoksen osalta kaikkiaan 12 tavaralähetystä Suomeen. Joulukuun 2011 ja huhtikuun 2013 välillä tehdyt lähetykset oli osoitettu kahdelle yritykselle, jotka tunnistetaan asiakirjassa ”Helsingissä toimivina logistiikka-alan yrityksinä”.

Trident Internationalin myöhempiä lähetyksiä Suomeen on eritelty Yhdysvaltojen kauppaministeriön alaisen teollisuuden ja turvallisuuden viraston määräyksessä yhtiön vientilupien poistamisesta. Siinä mainitaan myös nimeltä kaksi Tridentin lähetyksissä ”loppukäyttäjiksi” merkittyä suomalaista yhtiötä.

Fliderin kerrotaan lähettäneen suomalaisyrityksille kaikkiaan yhteensä 35 tavaraerää vuosina 2013–2015. Välissä Flider lähetti tavaraa virolaiselle yritykselle.

Asiakirjojen mukaan Flider pyrki kätkemään lähettämänsä tavaran todellisen luonteen ja määränpään merkitsemällä lähetyksiä esimerkiksi ”sähkötavaraksi” ja kirjaamalla välietappeina toimineet logistiikkayritykset tavaroiden loppukäyttäjiksi.

Amerikkalaisten mukaan kuvion todellinen tarkoitus oli sotilaskäyttöön soveltuvan huipputeknologian järjestäminen Venäjälle.

Kymmeniä lähetyksiä Suomeen

Asiakirjojen mukaan Trident International lähetti huhtikuussa 2013 kaksi lähetystä suomalaiselle Logilane Oy:lle. Toinen ”sähkötyökaluiksi” merkityistä lähetyksistä otettiin Yhdysvalloissa tullin haltuun. Tutkinnassa paljastui, että lähetys sisälsi sotilaskäyttöön soveltuvia Xilinx-logiikkapiirejä. Ne ovat niin kutsuttuja kaksikäyttötuotteita, joiden vienti Venäjälle on pakotteiden vuoksi kielletty ilman lupaa.

Tämän jälkeen Flider alkoi lähettää tavaraa virolaiselle Adimir-yritykselle. Yhdysvaltojen viranomaiset eivät pitäneet uskottavana, että yritys oli Fliderin tavaroiden todellinen loppukäyttäjä ja tekivät virka-apupyynnön Viroon.

Virolaisyhtiön edustaja myönsi tutkinnassa välittäneensä Trident Internationalin lähettämät tavarat Pavel Fliderin pyynnöstä eteenpäin Venäjälle.

Pavel Flider siirtyi toukokuussa 2014 lähettämään tavaraa suomalaiselle Logimix Oy:lle. Yhdysvaltojen teollisuus- ja turvallisuusviraston mukaan Trident International teki toukokuun 2014 ja maaliskuun 2015 välisenä aikana kaikkiaan 33 lähetystä, joiden loppukäyttäjäksi Logimix oli merkitty. Amerikkalaisviranomaiset uskovat tavaran päätyneen todellisuudessa Venäjälle.

Verkkouutiset otti yhteyttä Logilaneen ja Logimixiin.

Logilanen toimitusjohtajaksi itsensä esitellyt henkilö sulki puhelimen heti, kun kuuli, että toisessa päässä on toimittaja. Tämän jälkeen yhtiön puhelinnumeroon ei enää vastattu.

”Kerron prosessia”

Logimixin toimitusjohtaja Jukka Raunio ei vastannut suoraan Verkkouutisten esittämiin kysymyksiin Trident Internationalin tapauksesta.

Raunio korostaa heidän tapaavan säännöllisesti amerikkalaisia viranomaisia. Hän totesi kaiken olevan heidän ja muidenkin viranomaisten kanssa kunnossa.

Jos jotain tavaraa on Logimixin kautta mennyt, on se tapahtunut Raunion mukaan asianmukaisesti.

Raunio ei kiistänyt eikä myöntänyt yhtiönsä vastaanottaneen tavaraa Trident Internationalilta. Kun Verkkouutiset selosti, mitä amerikkalaisasiakirjassa todetaan, vastasi Raunio, ettei osaa kommentoida asiaa.

– Kerron sitä prosessia sinulle. Kun tavara tulee, meillehän tulee vaan ne dokumentit siitä, että se on saapunut. Me käsitellään, me ei koskaan aukaista niitä laatikoita eikä meillä ole siihen oikeutta. Tulli valvoo tarkasti sitä hommaa. Sen jälkeen ne toimitetaan sille ostajalle näitten erilaisten kansainvälisten säädösten puitteissa.

Logimixin johtaja sanoo, ettei yhtiötä ole varmasti merkitty ostajaksi mihinkään asiakirjoihin. Hän toteaa myös, ettei yhtiöllä ole sellaista toimintaa, että se voisi olla Trident Internationalin lähettämän kaltaisen tavaran loppukäyttäjä.

Sanooko Trident International -yritys teille yhtään mitään? Onko teille tullut tältä yhtiöltä lähetyksiä?

– Mähän en tutki sitten, että mikä yhtiö on lähettänyt ja mikä lähettää. En osaa siihen sitten ottaa kantaa, että onko tämän niminen yhtiö, onko kuinka monta lähetystä, kuinka monta pakettia se on lähettänyt ja niin edelleen. Meillä on suuri joukko asiakkaita, jotka tekevät liiketoimintaa meidän kautta ja yleensä kyllä kun tavarassa on dokumentit, ilmenee niissä ostaja. Ei voi olla niin, että Logimix on tavaran ostaja.

Teidäthän on merkitty loppukäyttäjäksi. Eikö se tarkoita, että tavara päätyy teille?

– Niin. Se ei nyt tavallaan päädy meille eikä meillä ole varastossa yhtään ylimääräistä laatikkoa. Kaikki on mennyt eteenpäin.

Tämä kuulostaa siltä, että amerikkalaiset ovat oikeassa ja tavara on mennyt teidän kauttanne Venäjälle.

– Periaatteessa. Enhän mä ole kieltänyt sitä. Meidän pääbisnes on se, että me viedään tavaraa Venäjälle. Sitten sanon toisekseen, että kaikissa dokumenteissa, mitä menee, ilmenee, kuka on ostaja, ja siellä ei varmasti ole ostajana Logimix. Tulli käsittelee niitä tavaroita sen mukaan, kuka on sitten ostaja ollut. Sä voit tullista kysyä, miten tämä asia voi olla näin.

Verkkouutiset kysyi Trident Internationalin tapauksesta myös tullista. Viranomainen kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

Kovan luokan asiakkaita

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n vastavakoiluyksikössä työskentelevä erikoisagentti David Koblitz tutki Pavel Fliderin kotiin ja Trident Internationalin tiloihin tehdyissä etsinnöissä löydettyä aineistoa. Hän kertoo oikeudelle antamassaan valaehtoisessa todistuksessa yksityiskohtia Trident Internationalin asiakaskunnasta.

Fliderin tietokoneelta löydettiin yhteensä 178 tiedostoa, joista jokainen sisälsi kymmeniä tai jopa satoja laskuja Fliderin toimittamista tavaroista. Vuosina 2011–2014 tehdyissä laskuissa listataan tavaroita, hintoja ja tilaajia.

FBI:n mukaan eri venäläisasiakkaita on ollut useita kymmeniä. Niiden joukossa olivat muun muassa venäläinen hävittäjävalmistaja MiG, Venäjän valtion puolustusteknologiayhtiö Sozvedzie, ilmailualan laitteita valmistavat GRPZ ja Aviaavtomatika ja tutkalaitteita valmistava Radar MMS.

– Kuten yllä on selvitetty, on joitakin Fliderin ilmeisistä toimituksista mennyt historiallisesti tunnetuille Venäjän sotilasteollisuuden toimijoille, joista kolme on ollut joko suoraan tai epäsuorasti Yhdysvaltojen venäläisille puolustusteknologia-alan toimijoille asettamien pakkoteiden kohteena, David Koblitz summaa lausunnossaan.

Edit: Lisätty tullin kommentti 5.4.2017 12.43

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)