Venäläiskadetteja Pietarissa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / OLGA MALTSEVA

Venäjän everstin uutisoitiin ampuneen itsensä – nyt Vladimir Putinille osoitettiin yllättävä kirje

Liikekannallepanosta Vladivostokissa vastanneen upseerin leski vaatii presidenttiä puuttumaan tutkintaan.
Picture of Kasperi Summanen
Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän Vladivostokissa sijaitsevan Tyynenmeren laivastoakatemian apulaisjohtaja, eversti Vadim Boiko löydettiin marraskuun puolivälissä kuolleena työpaikaltaan.

Venäjän medioissa kerrottiin, että Boiko olisi tullut töihin ja ampunut itseään päähän pistoolilla. Pian tapauksesta alkoi kuitenkin liikkua ristiriitaista tietoa ja toistaiseksi vailla todisteita olevia väitteitä, joiden mukaan Boiko olisi jopa murhattu.

Nyt maailmalla mediahuomiota saaneessa erikoisessa tapauksessa on nähty jälleen uusi käänne. everstin leski Julia Boiko on kirjoittanut miehensä kuolemasta avoimen kirjeen Venäjän presidentti Vladimir Putinille. Marraskuun 20. päivälle päivätty kirje ilmestyi venäläismedioihin eilen ja Julia Boiko on vahvistanut sen aitouden Telegramissa.

Asiasta tässä uutisoivan Meduzan mukaan Julia Boiko vaatii kirjeessä presidenttiä puuttumaan henkilökohtaisesti miehensä kuoleman tutkintaan.

Mikäli kirjeessä kuvattu pitää paikkansa, avaa se mielenkiintoisen kurkistusikkunan Venäjän tunnetusti kehnosti edenneeseen liikekannallepanoon johtavan upseerin näkökulmasta.

Julia Boiko kertoo kirjeessä miehensä vastanneen asevoimien värväyspisteen johtamisesta. Everstin sanotaan tajunneen, että hänen esimiehensä ”yrittivät sälyttää siellä kaikki virheet ja puutteet hänen niskoilleen”.

Eversti lähetettiin seuraavaksi pyörittämään harjoitusaluetta Sergejevkan kylään Primorjen alueelle. Tukikohdassa korjattiin rintamalle lähetettävää kalustoa ja koulutettiin reserviläisiä. Lesken mukaan ongelmat jatkuivat.

Hän kirjoittaa miehensä esimerkiksi todenneen, että ”taistelutehtäviä ei voi suorittaa tällaisilla varusteilla”. Vadim Boiko laihtui leskensä mukaan 15 kiloa kuukaudessa ja kärsi unettomuudesta. Kirjeen mukaan Vadim Boiko arvosteli myös kovin sanoin esimiestään, Vladivostokin akatemian johtajaa, amiraali Oleg Zhuravlevia.

Mikäli kirje pitää kutinsa, tuli viimeinen pisara, kun Venäjän asevoimien Habarovskiin perustaman tutkintalautakunnan edustajat saapuivat tukikohtaan selvittämään liikekannallepanossa palvelukseen määrättyjen tekemiä valituksia. Kirjeessä kerrotaan, että amiraali Zhuravlev ”osoitti mestarillista hämäyskykyä” ja kirjasi itsensä sairaalaan. Eversti Boikolle taas kerrottiin, että häntä odottavat rikossyytteet muun muassa valtion omaisuuden tärvelemisestä.

Kirjeessä esitetään myös kova väite everstin kuolemasta. Lesken mukaan Vadim Boiko todella ampui itsensä, mutta itsemurhan tekotapa poikkesi mediassa kerrotusta.

Julia Boikon mukaan hänen miehensä oli kyllä palannut Vladivostokiin ja mennyt työpaikalleen laivastoakatemiassa. Siellä hän kuitenkin väitetysti marssi amiraali Zhuravlevin työhuoneeseen omansa sijasta.

– (…) Kuten monissa sosiaalisen median päivityksissä kerrotaan, hän istui hänen tuoliinsa ja ampui itseään viisi kertaa palveluspistoolillaan – ja hän ei tähdännyt päähänsä. Hän ei halunnut lopun tulevan niin pian kuin mahdollista.

Tällaista itsemurhaa luonnehditaan Meduzan jutussa ”itsensä asettamiseksi teloitusryhmän eteen”.

– Hän selvästi halusi saada Venäjän viranomaisten huomion ja viestiä heille, että asiat ovat pielessä, jotain pitää tehdä ja että isänmaa on vaarassa.

Myös venäläinen Baza-media on kertonut viidestä laukauksesta yhden sijaan. Venäjän viranomaiset eivät kuitenkaan ole vielä kommentoineet tapausta lainkaan.

LUE MYÖS:
Korkea venäläisupseeri tuli töihin ja ampui itsensä – ”Jotain on pielessä”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)