Yritysten perustehtävä on varautua erilaisiin kriiseihin. Koronakriisi opetti kaikki toimijoita, myös yrityksiä tunnustamaan, että vaikka kuinka ennakoi, globaalit kriisit tulevat yllättäen eikä kaikkeen voi varautua. Ukrainan sota on vienyt tilanteen aivan uudelle tasolle ja saattanut yritykset entistä haastavimpien kysymysten äärelle.
Geopolitiikan muutokset ja suurvaltojen vallankäyttö näkyvät päivittäin yritysjohdon työpöydällä konkreettisesti, mutta ovat täysin yritysten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella vaikkakin oman organisaation toiminnan kehittämisen kannalta niihin on varauduttava.
Yritysten johtaminen on entistä enemmän epävarmuuksien johtamista ja haasteiden ratkaisemista ympäristön entistä nopeammin tapahtuvien muutosten vuoksi.
Se on päivittäistä luovimista ja keinojen etsimistä. Samalla pitäen mielessä yrityksen pidemmän ajan strategisen päämäärän ja menestymisen mahdollisuudet. Turbulentti elävä ympäristö voi nimittäin olla myös ovi uusiin mahdollisuuksiin.
Tähän liittyen otan ajankohtaisen esimerkin lääkkeiden arvoketjun ja potilaiden häiriöttömän lääkehoidon varmistamisesta.
Eurooppalaisten lääkehuolto nojaa etenkin geneeristen eli patentinjälkeisten lääketuotteiden osalta merkittävästi Kiinan ja Intian varaan. Geneeristen lääkkeiden vaikuttavista aineista 74 prosenttia tuotetaan Aasiasta. Koko maailman penisilliinistä Kiina ja Intia tuottavat jopa 90 prosenttia, parasetamolista 60 prosenttia ja ibuprofeiinista 50 prosenttia. Sen sijaan alkuperäisten lääkkeiden tuotantoa on paljon Euroopassa ja niissä käytettävien vaikuttavien aineista valmistetaan 64 prosenttia Euroopassa.
Nämä luvut osoittavat, että viimeistään tällaisena globaalina kriisin aikana meidän on viimein herättävä ja vähennettävä riippuvuuksia. Päätöksiä tarvitaan viipymättä, sillä muutoksen tekeminen vaatii vuosia.
Pahoin pelkään, että Euroopan päättäjien oikea käsi ei kuitenkaan tiedä, mitä vasen käsi tekee.
Yhdessä lauseessa toivotaan tuotantoa Eurooppaan, toisaalta säästetään kovalla kädellä lääkkeistä. Valmius maksaa Euroopan omavaraisuudesta on heikoissa kantimissa eikä se edesauta Kiina- tai Intia-riippuvuuksien purkamista.
Tilanteessa, jossa tukkuhinnat laskevat ja tuotannon kustannukset nousevat inflaation laukatessa pakottavat yritykset tarkastelemaan, missä tehtaat sijaitsevat nyt ja tulevaisuudessa. Ja tällaiset investointipäätökset tehdään pitkälle ajalle. Kun tehdas johonkin sijoitetaan, siellä se sitten pysyy.
Riskinä on, että Aasian halvempi tuotanto tulee ratkaisuksi. Eli valtioiden lyhytnäköisillä päätöksillä lähestulkoon sysitään tuotantoa Euroopasta pois.
Lääketeollisuudessa tutkimus- ja tuotantoinvestoinnit liittyvät toisiinsa
Lääketeollisuudessa tutkimus- ja tuotantoinvestoinnit liittyvät toisiinsa. Jos Eurooppa pitää tavoitteenaan olla innovatiivinen maanosa, tulee tämän näkyä myös päätöksissä ja teoissa.
Jos esimerkiksi yritysten patenttioikeuksia lääkeinnovaatioihin heikennetään, innovaatioita ei oteta itse käyttöön ja tai lainsäädännöllä hankaloitetaan tutkimustyötä, voi tämä johtaa siihen, että sekä tutkimus että tuotanto menevät muihin maanosiin.
Tämä suuntaus on jo käynnissä; Euroopasta USA:han ja Kiinaan. Näissä maissa tutkimus- ja tuotekehityskustannukset kasvavat nopeammin kuin Euroopassa.
Epävarmuuksien johtaminen ei ole vain Aasia-riippuvuuksien johtamista tai niiden loiventamista, vaan ennen kaikkea mahdollisten riskien hallintaa.
Taklattavia riskejä niin lääkealalla kuin muillakin aloilla löytyy vaikka millaisia; yllättävä, poikkeuksellisen suuri kysynnän nousu, lääkkeiden hamstraus, luonnonkatastrofit, muutokset maiden terveys-, teollisuus- kauppa- tai ympäristöpolitiikassa tai koronakriisin aikanakin nähdyt vientikiellot.
Suomessa on tähän asti pystytty hyvin huolehtimaan potilaiden häiriöttömästä lääkehoidosta. Tämä on edellyttänyt toimijoiden yhteistyötä, ennakointia ja ripeitä toimia riskien realisoituessa; tavaravirtoja on reititetty uudelleen, tilannekuvaa Euroopasta Suomeen on jaettu tiiviisti ja ennakoiden, lainsäädäntöön on tehty joustoja ja uusia työkaluja ja tietolähteitä on tuotu lääkäreille. Viranomaisten ovat laajentaneet keinovalikkoa saatavuushäiriöiden ilmetessä ja velvoitevarastot ovat toimineet poikkeustilanteissa puskurina. Ennen kaikkea lääkealan toimijoiden yhteistyötä on tiivistetty. Lääkeyritykset ovat tehneet todellista akrobatiaa löytäessään keinoja huolehtia lääkehuollosta kriisien puristuksessa.
Uusiakin keinoja tarvitaan. Lisää harjoittelua kriisien varalle niin kansallisella kuin eurooppalaisella sekä pelisääntöjä tilanteisiin, joissa kohtaamme niukkuutta ja joudumme priorisoimaan. Tarvitaan myös konkreettisia työkaluja, kuten lääkkeiden poikkeus- ja erityislupakäytäntöjen sujuvoittamista, tuoteselosteiden muuttamisesta paperisesta sähköiseen tai yhteispohjoismaisten pakkausten lisäämistä. Myös kansallisen tason lainsäädäntöä kuten velvoitevarastointilakia tulee uudistaa.
Emme ole menossa helpompiin aikoihin lääkealalla emmekä monella muullakaan alalla. Varautuminen ja epävarmuuksien johtaminen ovat keskeinen taitolaji niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin yritysten johdossa.
Hyvällä varautumisella onnistumme huolehtimaan yhteiskunnan ja ihmisten kannalta keskeisten asioiden toimivuudesta, samalla katsoen tulevaisuuteen ja rakentaen omavaraisempaa Eurooppaa.
