Etulinjassa taisteleva venäläiskomentaja koki hämmentävän hetken syyskuun lopulla. Upseeri johti puolustuksia pienessä Lymanin kaupungissa Itä-Ukrainassa ja taistelu oli käymässä epätoivoiseksi. Langan päässä oli salatulla linjalla soittava Venäjän presidentti Vladimir Putin. Hän käski komentajaa olemaan vetäytymättä.
Erikoinen yksityiskohta ilmenee Wall Street Journalin useisiin entisiin ja nykyisiin amerikkalaisiin, eurooppalaisiin ja venäläisiin tiedusteluviranomaisiin perustuvasta artikkelista. Siinä maalataan kuva eristäytyneestä ja vainoharhaisesta Putinista, joka luottaa kouralliseen kovaa linjaa vetäviä neuvonantajia. Arvio on linjassa julkisuuteen jo ennen helmikuun suurhyökkäystä tulleiden tietojen kanssa.
Putinin ja rintamakomentajan puhelusta perillä olevien lähteiden mukaan Venäjän presidentti ei näyttänyt ymmärtävän Lymanin tilanteen realiteetteja.
Huonosti varustetut venäläiset olivat joutumassa tykistön tukemien ukrainalaisten saartamiseksi ja Venäjän kenraalit olivat ohjeistaneet joukot vetäytymään. Putinin kerrotaan kuitenkin kumonneen kenraaliensa käskyt ja määränneet joukot pysymään asemissaan.
Ukrainan iskut jatkuivat ja venäläiset vetäytyivät lopulta lokakuun alussa. Jälkeen jäi kymmenittäin ruumiita ja suuri määrä kalustoa ja ammuksia.
Venäjän presidentin sekaantumisesta sodan johtamiseen on tullut julkisuuteen runsaasti tietoja. Tähän mennessä kyse on kuitenkin tiettävästi ollut määräyksistä sotaa johtaville kenraaleille. Tieto etulinjan komentajalle soitetusta puhelusta kielii siitä, että Putin on saattanut puuttua taisteluihin vielä aiemmin luultua enemmän.