– Voidaan puhua Inkerin ja rajaseudun suomalaisten etnisestä puhdistuksesta, eli suomalaiset karkotettiin kansallisuuden takia, sanoo väitöskirjatutkija Anni Reuter Helsingin yliopistosta.
Reuterin käyttämä tutkimusaineisto on ainutlaatuinen. Muissa maissa ei ole löydetty näin paljon tavallisten ihmisten kirjoittamia kirjeitä karkotuspaikoista Josif Stalinin terrorin sävyttämältä 1930-luvulta. Reuter perehtyi tutkimuksessaan aikalaisten 170 kirjeeseen ja myöhemmin kerättyihin haastatteluihin.
– Osa kirjeistä on inkerinsuomalaisen isoisäni FT Juhani Jääskeläisen arkistosta. Nyt kirjeitä on koossa jo 200 kappaletta. Lisäksi mukana on karkotettujen haastatteluja, Reuter kertoo väitöstiedotteessaan.
Inkeriläisiä karkotettiin suuri määrä vuosina 1930-1945, yhteensä jopa 130 000 henkeä. Luku sisältää muitakin suomalaissyntyisiä inkerinsuomalaisten lisäksi kuten inkerikkoja. Inkerinsuomalaisia arvioitiin vuonna 1926 olevan 115 000 henkeä.
– Kaikki karkotukset eivät ole edes mukana laskuissa vaan ainoastaan suurimmat.
Unohdettuja karkotuksia, joillakin jopa kolme karkotuskertaa
Väitöstutkija kutsuukin osaa inkerinsuomalaisten karkotuksia unohdetuiksi karkotuksiksi. Haastatellut kertoivat niistä, mutta karkotettujen lukumääriä ei ole edes arvioitu.
Vuonna 1947 Inkeri tyhjennettiin sinne palanneista suomalaisista. Vuonna 1948 Viroon ja vuonna 1950 Karjalan rajaseudulle siirtyneet inkerinsuomalaiset karkotettiin.
– Jotkut karkotettiin jopa kolme kertaa. Erityisesti inkeriläisnaiset joutuivat useiden karkotusten kohteeksi, kun he yrittivät palata karkotuksesta ja muuttaa Inkeriin, Reuter kertoo.
Inkerinsuomalaisista tuli epäluotettavia, toisen luokan kansalaisia, jotka saivat asua vain toisen luokan alueilla kaupunkien ja laajan rajaseudun ulkopuolella. Paot olivat yleisiä, mutta niin sen jälkeen uudelleen karkotuskin.
Miehet usein karkotuksen lisäksi vangittiin. Osa teloitettiin Stalinin terrorissa vuosina 1937 ja 1938. Monet terrorista selvinneistä miehistä joutuivat sodan aikana niin sanottuun työarmeijaan. Sen olot vastasivat vankileirejä.
Suuri hajaannus surkeisiin oloihin
Inkerinsuomalaiset karkotettiin hyvin laajalle alueelle hajaannukseen eri puolille Neuvostoliittoa. Heitä siirrettiin Siperiaan, Kuolan niemimaalle Muurmanskiin, Kazakstaniin ja muualle Keski-Aasiaan ja Sahalinin saarille Japanin kupeeseen. Karkotuspaikkoja oli myös lähempänä Inkeriä kuten Äänisellä ja Keski-Venäjällä.
Perheenjäsenet saatettiin lähettää asumaan eri paikkoihin. Kirje nuorelta inkeriläispojalta 13. huhtikuuta 1935 kuvastaa lasten heitteillejättöä, kun perheet hajotettiin:
”Kaikki on pantu pakkotöihin. Nyt isä ja äitikin vietiin toisaalle eikä täällä ole enää tuttaviakaan ja toiset lapset ovat jo melkein kaikki kuolleet nälkään ja puutteeseen ja asuntonamme on vain kylmä, vanha hevostalli.”
Toisen maailmansodan aikana suomalaiset pakkoevakuoitiin Inkeristä Siperiaan aina Jäämeren rannoille asti arktisiin oloihin. Karkotusmatka Inkeristä Siperiaan ja muualle kesti jopa yli kuukauden junilla ja laivoilla. Moni kuoli jo matkalla.
Inkerinsuomalaiset joutuivat kaukaisille seuduille kalastusprikaateihin, maatalouskolhooseihin, metsätöihin ja kaivoksille.
– Elinolot olivat aluksi surkeat. Edes asuintaloja ei ollut usein valmiina. Jotkut suomalaiset joutuivat rakentamaan käsin alkeellisia majoja, maakuoppia ja jurttia suojakseen. Nälkä vaivasi. Jakuutit ja muut paikalliset karkotuspaikoissa auttoivat suomalaisia usein hengenvaarallisissa oloissa, Reuter kertoo.
Karkotuksessakin juhlittiin
Hiljainen vastarinta oli yleistä. Karkureita piiloteltiin inkeriläiskylissä 1930-luvulla. Moni ei liittynyt kolhoosiin ja kommunistiseen puolueeseen.
– Eniten ehkä yllätti, että karkotuksessakin tanssittiin ja juhlittiin häitä, juhannusta ja salaa neuvostovallan kieltämää joulua. Suomalaiset halusivat ylläpitää omaa kieltä ja kulttuuria ainakin 1930-luvulle asti ennen pahimpia vainoja.
Tutkimus herättää kysymyksen neuvostovallan toimien historiallisesta jatkuvuudesta nyky-Venäjällä.
– Tällä hetkellä rajaseudun ukrainalaisia pakkosiirretään sisä-Venäjälle. Samalla ukrainalaista kulttuuria tuhotaan, Reuter muistuttaa.
VTM Anni Reuter väittelee Vainojen uhrien muistopäivänä 27. tammikuuta inkerinsuomalaisten joukkokarkotuksista Neuvostoliitossa Stalinin aikana.
