Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Sami Pakarisen mukaan Suomi hankki 1930-luvulla maineen maana, joka maksaa velkansa.
– Aiemmin velkasuhde on aina painettu laskuun. Nyt tätä ei ole tapahtunut eikä ole edes näköpiirissä, Pakarinen kommentoi Twitterissä.
Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut graafin Suomen valtion velkasuhteesta. Graafi havainnollistaa, että historian aikana velkaantuminen on ajoittain kasvanut, mutta tulevina vuosina kehitys on saatu käännettyä.
Graafissa esitetyt luvut perustuvat valtiokonttorin tilastoihin.
Poikkeuksena ovat viime vuodet, jolloin velkaantuminen on vain kiihtynyt. Ellei merkittäviä muutoksia tehdä, velkaantuminen jatkuu valtiovarainministeriön ennusteen mukaan myös tulevina vuosina.
– Kuinka kauan voimme enää ratsastaa hyvän taloudenpidon maineella? Ryhtiliike tarvitaan, Pakarinen toteaa.
Suomi hankki 1930-luvulla maineen maana, joka maksaa velkansa. Aiemmin velkasuhde on aina painettu laskuun. Nyt tätä ei ole tapahtunut eikä ole edes näköpiirissä. Kuinka kauan voimme enää ratsastaa hyvän taloudenpidon maineella? Ryhtiliike tarvitaan. #vaalit2023 pic.twitter.com/O4ZHziv6PT
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) March 16, 2023