Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan lakiin on kirjattava erillinen velkasääntö, joka rajoittaa julkisen talouden velkaantumista.
– Esitämme, että tasapainotetaan julkista taloutta asteittain, kunnes saavutetaan kestävyysvajeen turvaava ylijäämä. Jos tavoitteessa ei pysytä, esitämme, että hallitus velvoitetaan korjaaviin toimiin, Kai Mykkänen sanoo Iltalehdelle.
Mykkäsen mukaan paheneva julkisen velan kasvu suhteessa talouden kokoon on monien euromaiden ongelma.
– Se vaarantaa jatkuessaan euroalueen vakauden ja hyvinvoinnin. Suomen tilanne on tällä hetkellä erityisen huolestuttava.
– Kaikki länsimaat velkaantuivat koronakriisissä. Mutta Suomen kasvavaa alijäämänäkymää ei voi selittää koronalla. Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa velkasuhde on jo palautunut koronaa edeltävälle tasolle, Mykkänen sanoo.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan nykyinen tapa hoitaa velkavastuu vain poliittisena sopimuksena on “osoittautunut liian huteraksi turvaksi tuleville sukupolville”.
– Tulevaisuudessakin hallitusvastuuseen voi päätyä [Sanna] Marinin hallituksen kaltainen velasta piittaamaton kokoonpano. Velkavastuun kirjaaminen lakiin vahvistaa tavoitteeseen sitoutumista. Lisäksi tulee velvoittaa hallitusta tekemään korjaavia toimia, jos tavoitteessa ei pysytä.
– Lakiin kirjattava velkasääntö ei toki saa olla liian kaavamainen ja sen tulee kestää aikaa. Silti edellä kuvattu Suomen tulevaisuus on niin vaarallinen, että ehdotamme seuraavan hallituksen työlistalle tolkkua taloudenpitoon tuovan velkasäännön kirjaamista lakiin, Mykkänen sanoo.
LUE MYÖS:
Ekonomisti huomauttaa: Julkista taloutta voi hoitaa myös fiksusti
Korona toi alijäämän myös Ruotsissa ja Saksassa, mutta niissä valtio on toipumassa tasapainoon, kun meillä velkaantuminen vain kiihtyy lähivuosina, jos vasemmistolinjalla jatketaan. Saksassa velkakatto on perustuslaissa. Ajoissa jarru lakiin myös meillä?https://t.co/Y8T21C4aZi
— Kai Mykkänen (@KaiMykkanen) March 20, 2023