Ukrainan asevoimien Bahmutissa työskentelevät lääkintämiehet ovat jatkuvan paineen alla. Asiasta uutisoi The Kyiv Independent.
Kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä Bahmutista länteen on hylätty rakennus, jonka kellarissa toimii taistelussa haavoittuneiden ukrainalaissotilaiden ensihoitopiste. Jotkut pisteelle saapuvat sotilaat kykenevät kävelemään itse, toiset on evakuoitu taistelutoverien toimesta.
Pisteellä työskentelevien lääkintämiesten arki on vaihtelevaa. Joinain päivinä haavoittuneita sotilaita on enemmän, toisina vähemmän. Potilaiden määrä vaihtelee Venäjän ja Ukrainan hyökkäyksistä riippuen.
Lähes 30 vuotta kiovalaisella teho-osastolla työskennelleen lääkintämies Serhiyn mukaan pisteellä on oltava aina valmiina uuteen haavoittuneiden aaltoon. Vaikka saapuvien sotilaiden vammat olisivatkin lieviä, on työskenneltävä mahdollisimman nopeasti, sillä tilanne voi muuttua koska tahansa.
Kun haavoittunut sotilas saapuu pisteelle, lääkintämiesten ensimmäinen tehtävä on pysäyttää verenvuoto. Erityisen vaikeaa tämä on silloin, kun saapuneella potilaalla on päävammoja, joiden hoitaminen vaatii paljon osaavaa henkilökuntaa.
– Vaikeinta on se, kun pitäisi auttaa monia [sotilaita] yhtä aikaa, Serhiy kommentoi. – Joskus lääkintämiesten on priorisoitava se, ketä autetaan, koska käsipareja ei ole riittävästi.
Lääkintämies Dmytro arvioi, että 90 prosenttia potilaiden vammoista tulee sirpaleista ja 4-5 prosenttia ampumahaavoista. Yhden päivän aikana pisteelle saapuu 30-45 sotilasta, joista jopa puolet voi olla vakavasti loukkaantuneita.
Ensihoitopisteelle selviytyneistä sotilaista suurin osa toipuu vammoistaan, mutta eivät kaikki. Dmytro kertoo, että tällaisessa ympäristössä tunteet on osattava laittaa työaikana sivuun.
– Työskentelen, ja sitten itken, Dmytro toteaa.
Serhiyn mukaan on myös turhauttavaa, kun pisteelle saapuu sotilaita, joita olisi voitu auttaa mikäli heidät olisi saatu evakuoitua aikaisemmin. Taistelussa potilaiden evakuointi on usein vaikeaa, eivätkä lääkintämiehet ehdi auttamaan kaikkia.
– On kaikista vaikeinta nähdä jonkun kuolevan yksinkertaiseen verenhukkaan, Serhiy harmittelee.
Vaikeista olosuhteista huolimatta Serhiy ei koskaan valehtele tai kaunistele tilannetta potilailleen. Jos potilas tarvitsee leikkauksen tai jos hänen tilansa on vakava, Serhiy kertoo sen heille. Yleensä potilaat ottavat tilanteen kivusta ja tuskasta huolimatta hyvin. Jotkut potilaat jopa vitsailevat, vaikka he pelkäisivätkin.
– Monet sotilaat pelkäävät lääkäreitä ja neuloja. He pelkäävät lääkäreitä enemmän kuin venäläisiä, Serhiy naurahtaa.
Ensihoitopisteellä työskentelevät lääkintämiehet sekä työskentelevät että nukkuvat samassa paikassa. Kellarissa ilman raitista ilmaa oleminen on vaikeaa. Dmytron mukaan osa lääkintämiehistä ei ole poistunut kellarista yli kuukauteen.
Piilottelun syynä on Venäjän tiedustelulennokit. Serhiyn ja Dmytron ensihoitopiste onkin yksi harvoista, johon Venäjä ei ole vielä iskenyt. Myös jatkuva tykistökeskitys tekee ulos menemisestä vaarallista.
Helmikuussa Serhiyn työtoveri Maksim, joka ei yleensä poistunut kellarista, kävi ulkona evakuoimassa haavoittuneita. Maksimin auto joutui venäläisten tykistökeskitykseen, ja hän kuoli.
Pisteellä työskentelevät lääkintämiehet eivät juuri puhu toisilleen henkilökohtaisista asioista. He ovat kuitenkin sopineet, että kun Venäjä on voitettu, he kokoontuvat ja tutustuvat toisiinsa paremmin. Myös Maksim oli ennen kuolemaansa kertonut Serhiylle, että hän odottaa innokkaasti tämän vaimon ja lasten tapaamista.
Vaikeista olosuhteista huolimatta Serhiy ja Dmytro eivät aio luovuttaa.
– Olen sielussani äärimmäinen ihminen. Kun on jokin tilanne, joka koskee minua ja maatani, olisi tylsää vain katsella sivusta. Se on ikävää, Serhiy tiivistää.
