Hyökkääjä on käyttänyt Bahmutissa TOS-1A-raketinheittimiä. Raketit iskeytyvät alla näkyvällä videolla kaupungin keskustaan.
Videon Twitterissä jakaneen puolustusasiantuntija Rob Leen mukaan ase on valitettavasti varsin toimiva rakennetussa ympäristössä ja jopa hyvin suojautuneita puolustajia vastaan.
Asutuskeskustaisteluun erikoistunut sotahistorioitsija, Kanadan armeijan majuri Jayson Geroux kommentoi videota toteamalla termobaarisen aseen olevan suorastaan karmaisevan tehokas.
Geroux’n mukaan Venäjä alkoi käyttää voimakkaan lämpö- ja painevaikutuksen tuottavia termobaarisia aseita toden teolla Tshetshenian Groznyissä vuosina 1999-2000.
Upseeri kuvailee räjähdyksen ”pilveen” joutuvien ihmisten murskaantuvan kuoliaaksi.
– Venäläisten aerosoliräjähteiden tuloksista Tshetsheenejä vastaan on kirjoitettu vain vähän. Lopputulokset voidaan kuitenkin päätellä. Räjähdykseen joutuvan ihmiset kuolevat heti liekkeihin ja paineeseen.
Asiantuntija jatkaa listaamalla aseen vaikutuksia etäämmällä.
Kauempana olevat kärsivät Geroux’n mukaan sokeutumisesta, palovammoista, luunmurtumista, ruhjeista räjähdyksen lennättämistä kappaleista, ilmakuplista veressä, aivotärähdyksistä, sisäisestä verenvuodosta maksassa ja pernassa, keuhkovammoista ja tärykalvojen puhkeamisesta. Silmien irtoaminen kuopistaan on sekin Geroux’n mukaan todennäköistä. Tällaisia sisäisiä vammoja voi olla vaikea havaita taistelukentällä nopeasti.
Verkkouutiset on kertonut ”korttelintuhoajana” tunnetun asejärjestelmän ominaisuuksista tässä jutussa. Venäjä on käyttänyt termobaarisia aseita Ukrainassa erottelemattomasti asutuskeskuksissa.
LUE MYÖS:
Tämä on ”Venäjän korttelintuhoaja” TOS-1A
1/9
Short🧵
With thanks to @RALee85 for this video & his very correct comment.
For those of you who do not know how thermobaric weapons work or how truly & horribly effective they are:
"In the Second Chechen War, the Russians introduced the use of quantities of fuel-air or… https://t.co/csSqWIBbFn— Jayson Geroux (@JaysonGeroux) April 5, 2023
3/9
This cloud is then ignited and the subsequent fireball sears the surrounding area while consuming the oxygen. The lack of oxygen creates a vacuum and subsequent enormous overpressure that is the primary casualty-producing force.
Within several dozen microseconds, the…
⬇️— Jayson Geroux (@JaysonGeroux) April 5, 2023
7/9
…eyes displaced from their sockets are also likely. Peritonitis can result from displacement and tearing of the internal organs. While military medics are well trained in treating casualties with external injuries (stop the bleeding, protect the wound, treat…
⬇️— Jayson Geroux (@JaysonGeroux) April 5, 2023