RAND-ajatuspajan vanhempi tutkija Dara Massicot katsoo Venäjän laajentavan liikekannallepanoa.
– Venäjä jatkaa lakien tiukentamista ja rangaistusten kiristämistä. Heidän laillistamisprosessinsa talouden ja ihmisten mobilisoinnin laajentamiseksi jatkuu, Massicot toteaa Twitterissä.
Venäjän parlamentin alahuone duuma äänesti tiistaina asevelvollisuussääntöjen muutosten puolesta. Tarkoituksena on helpottaa asepalvelukseen kutsumista ja estää palvelusikäisiä Venäjän kansalaisia pakenemasta maasta. Tämä koskee sekä varusmiehiä että muita kutsuntaikäisiä kansalaisia, kertoo The Moscow Times.
Lakimuutokset kieltävät ”asevelvollisuuden piirissä olevia kansalaisia” poistumasta maasta siitä hetkestä lähtien, kun he ovat saaneet palvelukseenastumismääräyksen aina siihen hetkeen asti, kun he ilmoittautuvat kutsuntatoimistossa. Kutsunnat lähetetään postitse ja sähköisesti, uutisoi meduza-sivusto.
Julkisuudessa on spekuloitu jo pidemmän aikaa sillä, että Venäjän viranomaiset voisivat ilmoittaa toisesta liikekannallepanoaallosta, jonka tarkoituksena on tehostaa Venäjän kehnosti etenevää hyökkäyssotaa Ukrainassa.
Uusien lakimuutosten myötä sähköisessä muodossa lähetettyjen kutsuntojen huomiotta jättäminen on laitonta. Lisäksi tarkoituksena on luoda yhtenäinen rekisteri asevelvollisuuden piiriin kuuluvista kansalaisista.
Venäjän duuman puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Andrei Kartapolov sanoi tiistaina, että sähköisesti lähetetyt kutsunnat ”katsotaan vastaanotetuiksi siitä hetkestä lähtien, kun ne on lähetetty kansalaisen Gosuslugi-verkkoportaalin postilaatikkoon”.
Venäjän viime syksynä julistama liikekannallepano aiheutti laajalle levinneen paniikin palvelusikäisten miesten keskuudessa, ja kymmenet tuhannet pakenivat maasta välttääkseen Ukrainan taistelukentälle joutumisen.
Kremlin virallisen linjaan mukaan uutta liikekannallepanoaaltoa ei ole tulossa. Venäläinen propagandisti Vladimir Solovjov totesi ohjelmassaan (jutun alla), että uusissa lakimuutoksissa ei ole kyse tästä.
Dara Massicotin mukaan Solovjovin lausunto on kuitenkin valetta.
Useiden asiantuntijoiden mukaan mobilisointi on ollut koko ajan käynnissä, vaikka virallista liikekannallepanoa ei ole julistettu.
Uudet lakimuutokset astuvat voimaan sen jälkeen, kun Venäjän parlamentin ylähuone hyväksyy ne ja presidentti Vladimir Putin allekirjoittaa lakipaketin.
Full video: https://t.co/Eng3Fg07Xh
— Dara Massicot (@MassDara) April 11, 2023