Tämä tuskin on uutinen kenellekään: Suomi on yksi maailman kovimpia työn verottajia.
Verohallinto vie kaikesta ihmisen yli 57 000 euroa vuodessa ansaitsemasta rahasta vähintään puolet. Siis vä-hin-tään. Korkeimmillaan marginaaliveroprosentti on tuloluokassa 97 000–156 000 euroa vuodessa. Siitä osasta palkkaa, joka osuu tuolle välille, veroja ja veroluonteisia maksuja lähtee 59,2 %.
Kiilusilmäverotuksen keskellä kannattaa muistaa, mitä verottaminen on. Verottaminen on sitä, että valtio väkivaltakoneiston turvin ja rangaistuksen uhalla pakottaa ihmisen antamaan osan rahoistaan pois.
Jos minä ottaisin käteeni aseen ja sanoisin naapurin Makelle, että nyt annat puolet palkastasi tänne tai lukitsen sinut viideksi vuodeksi kellariin, olisin itse telkien takana alta aikayksikön. Kun verottaja uhkaa vapaudenriistolla, miksei se syyllisty rikokseen?
Syy on, että bruttopalkka ei nauti perustuslain omaisuudensuojaa. Raha ei ole palkansaajan omaisuutta ennen kuin verottaja on ottanut siitä osan. Nettopalkka sen sijaan kuuluu omaisuudensuojan piiriin, eikä valtio siksi saakaan ottaa siitä ilman erillisiä perusteita mitään pois. Ulosottoa säätelevät tarkat lait.
Moraalifilosofinen perustelu sille, että bruttopalkka ei nauti omaisuudensuojaa, on se, että työn tekeminen ja palkan ansaitseminen edellyttävät valtion panostuksia. Tarvitaan teitä, kouluja, sairaaloita, turvallisuutta jne. Ajatus on, että koska valtiolla on rooli palkanmuodostuksessa, ei bruttopalkka voi kokonaan olla palkansaajan omaisuutta. Valtion pitää saada siitä ensin ”oma osuutensa”. Väärin. Valtion ei pidä saada ihmisten työstä mitään.
Valtio ei ole moraalinen yksikkö vaan pelkkä tekninen ratkaisu sille, miten ihmisten rahoja liikutellaan paikasta A paikkaan B. Voimme sopia verotuksesta mitä tahansa, eikä valtio välitä. Jos saisimme jollain keinolla kasaan saman verokertymän kuin nyt verottamatta tuloja ollenkaan, ei kenenkään oikeuksia loukattaisi.
Siksi moraalin kannalta ei tarvitse välittää mitään siitä, kuinka suuren osan valtio ihmisen palkasta saa. On ainoastaan pidettävä huolta siitä, että ihmiselle itselleen jää se, mikä hänelle kuuluu.
Paljonko ihmiselle kuuluu? Vastaus: kaikki. Jos Seppo maksaa Janille tämän tekemästä työstä vapaaehtoisesti 1000 euroa, koko 1000 euroa kuuluu täysimääräisesti Janille. Syy on, että Seppo ei maksanut sitä kenellekään muulle. Siksi muille ihmisille ei kuulu Janin palkasta senttiäkään.
Se, että tiet ja koulut ovat yhteistä omaisuutta, ei muuta tätä, koska kaikilla on käytössään samat tiet ja koulut. Sen sijaan Jani teki joitain toisin kuin muut – hän teki töitä. Muut eivät. Siksi Janin pitäisi saada pitää bruttopalkkansa kokonaan.
Julkista sektoria ei ole mikään pakko rahoittaa juuri tuloja verottamalla, ja koska tulojen verottaminen on moraalisesti väärin, tavoitteen pitäisi olla nollassa. Vilkaisu veroasteisiin osoittaa, että niin ei todellakaan tapahdu. Päinvastoin näyttää siltä, että röyhkeydellä ei ole mitään rajoja. Ihmisten palkasta viedään poskettomat määrät rahaa ja törsätään ties mihin.
Kaikkein härskeintä on palkan verottaminen tuloerojen kaventamiseksi. Valtio ottaa ihmisiltä rahaa ainoana tavoitteenaan, että osalle jäisi vähemmän käteen. Sen moraalittomampaa syytä on vaikea keksiä.
Tuloerojen hillitseminen, siis ihmisten köyhdyttäminen, naamioidaan ylevästi yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi. Ajatus on, että jos kaikki ovat suunnilleen samalla tulotasolla, rikollisuuden määrä pysyy matalana.
Ihmisten rahojen pois ottaminen yhtenä kriminaalipolitiikan keinona on käsittämätön ratkaisu. Logiikka on kuin mafialla: maksat tai tapahtuu kauheita. Jos joku alkaa tehdä rikoksia siksi, että joku muu tienaa enemmän, oikeudenmukaista ei tietenkään ole köyhdyttää sitä, joka tienaa.
Kaiken taustalla on se häikäilemätön ja väärä lähtökohta, että ihmiselle maksettu bruttopalkka ei ole hänen rahaansa. Siitä seuraavalla omaisuuden sosialisoinnilla ei luonnollisestikaan ole rajoja. Siksi ihmisten rahat pitää suojata lailla.
Tuloverojen lopettaminen kokonaan tuskin on realismia, joten kompromissina perustuslaissa voisi säätää, että ihmiselle on jäätävä käteen aina vähintään 75 prosenttia bruttopalkasta. Edelleenkään emme olisi moraalisesti kuivilla, mutta kolme neljäsosaa on selvästi parempi kuin että käteen jää alle puolet. Valtion verokertymää ajatellen raja ei ole millään tapaa edes epärealistinen. Esimerkiksi Virossa kaikilla on sama ansiotuloveroprosentti 20.
Palataan lopuksi vielä muistin virkistämiseksi alkuun. Verohallinto vie kaikesta ihmisen yli 57 000 euroa vuodessa ansaitsemasta rahasta vähintään puolet. Korkeimmillaan marginaaliveroprosentti on tuloluokassa 97 000–156 000 euroa vuodessa. Siitä osasta palkkaa, joka osuu tuolle välille, veroja ja veroluonteisia maksuja lähtee 59,2 %.
