Turvallisuuspolitiikan tutkija, tohtori Tomas Ries julkaisi vuonna 1988 laajaa kansainvälistäkin huomiota herättäneen tietoteoksen Cold Will (suomennettuna Luja tahto). Siinä Ries pyrki osoittamaan, että kylmän sodan oloissa Suomi oli päättäväisesti ponnistellut sotilaallisen voimansa maksimoimiseksi niissä raameissa, jotka vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus sille asettivat. Osa kirjan sisältämistä tiedoista oli uusia niin useimmille suomalaisille lukijoille kuin myös monille ulkomaisille puolustusasiantuntijoille.
Vuodesta 1988 on kuljettu pitempi matka kuin Ries olisi osannut kirjaa kirjoittaessaan kuvitella: maaliskuusta alkaen Suomi on ollut Naton täysjäsen – osa puolustusliiton itäistä sivustaa. Miltei yhdessä yössä tapahtunut suunnanmuutos sotilaallisesta liittoutumattomuudesta kohti läntisen liittokunnan jäsenyyttä on Verkkouutisten haastatteleman Riesin mielestä uusin esimerkki Suomen valtiojohdon osoittamasta ketteryydestä.
– Kun Neuvostoliitto hajosi, Suomi irtautui YYA-sopimuksesta niin nopeasti, että liikkeeseen oli selvästi valmistauduttu huolella. Sen jälkeen Suomen puolustusvoimia alettiin välittömästi muokata Nato-yhteensopiviksi, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun lehtorina toimiva Tomas Ries sanoo.
Tomas Riesillä on pitkä tausta turvallisuuspolitiikan tutkimuksen parissa. Suomalais-amerikkalainen Ries on aiemmin työskennellyt muun muassa Norjan ulkopoliittisessa instituutissa ja Suomen Maanpuolustuskorkeakoulussa ja johtanut Ruotsin ulkopoliittista instituuttia.
Jäätävää rauhallisuutta
Tavoitteeksi asetettiin Riesin mukaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa Nato-yhteensopivuuden vieminen niin pitkälle, että jos päätös liittymisestä tehtäisiin, kaikki olisi viimeistä teknistä yksityiskohtaa myöten valmiina.
– Oli ilman muuta selvää, että Tarja Halonen suhtautui presidenttinä Nato-jäsenyyteen erittäin kielteisesti. Sauli Niinistön linja oli pitkään pidättyväisempi, joten hänen kantaansa saattoi oikeastaan vain arvailla. Vuoden 2022 helmikuun 24. päivän jälkeen on kuitenkin ilmeistä, että kaikki suunnitelmat mahdollista jäsenyyshakemusta varten oli jo laadittu ja kaikki tarvittavat ihmiset asemissa. Prosessi oli tavattoman systemaattinen ja tarkoin laskelmoitu. Kaikki tapahtui jäätävän rauhallisesti, kuten Suomessa on tapana, hän toteaa.
– Tämä on minun nähdäkseni ollut yksi suurimmista valtiomiesteoista Euroopassa viimeisten 50 vuoden aikana tai ainakin kylmän sodan päättymisen jälkeen. Mestarillista toimintaa, uskallan sanoa.
Ahvenanmaan herkkä asema
Kysymykseen Ahvenanmaan puolueettomasta ja demilitarisoidusta statuksesta Ries suhtautuu rauhallisesti.
– Sen muuttamiseen ei mielestäni tällä hetkellä ole oikeudellisia perusteita eikä akuuttia tarvetta, hän sanoo.
– Tiedämme, että Suomella on sopimusten nojalla oikeus puolustaa Ahvenanmaan alueellista koskemattomuutta kaikin tarpeellisin sotilaallisin keinoin. Suunnitelmat joukkojen sijoittamisesta saarille, jos tilanne sitä edellyttäisi, ovat olleet olemassa kylmän sodan ajoista saakka. Olen jokseenkin varma, että se riittää, hän toteaa.
Näin on hänen mukaansa ainakin toistaiseksi – aikana, jolloin Venäjän sotilaallinen voima Itämeren alueella on Ukrainan vastaisen sodan vuoksi tuntuvasti heikentynyt. Asetelmaan vaikuttaa sekin, että Ruotsin asevoimilla on valmius osallistua Ahvenanmaan puolustukseen, ja – kuten presidentti Niinistö vastikään totesi – vihamielinen toiminta aluetta kohtaan ei kohdistuisi vain Suomeen, vaan Natoon kokonaisuudessaan.
Ei kiireellinen kysymys
Avauksia Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkamisesta on perusteltu muun muassa tarpeella rakentaa linnoitteita saarten turvaksi. Linnoittaminen olisikin Riesin mielestä alueen puolustamisen kannalta ihanteellinen vaihtoehto, mutta ei missään nimessä välttämättömyys.
– Minulla ei nimittäin ole epäilystäkään siitä, etteikö Suomi kykenisi siirtämään joukkojaan Ahvenanmaalle erittäin ripeästi, jos Venäjä uhkaisi aluetta. Sitä, missä määrin varautuminen on otettu huomioon myös saarten siviili-infrastruktuurissa, en tiedä, hän sanoo.
– Kysymys saarten linnoittamisesta ei siis mielestäni ole kiireellinen, enkä usko sen sellaiseksi muodostuvankaan. Jos niin tapahtuisi, sitten asia olisi toki otettava uuteen tarkasteluun muuttuneen tilanteen valossa, hän toteaa.
– Jos venäläiset onnistuisivatkin toteuttamaan jonkinlaisen erikoisjoukko-operaation Ahvenanmaalle, en usko, että hyökkääjä kykenisi pitämään asemiaan kovinkaan pitkään. Senkään vuoksi en usko venäläisten sellaista edes yrittävän. — – Kokonaan toinen kysymys on se, mihin Venäjä todellisuudessa tarvitsee konsulaattia Maarianhaminassa, ja kuinka paljon siellä on oltava henkilökuntaa. Siitä on ehkä aiheellista jatkaa keskustelua.
Tomas Riesiä haastateltiin Lennart Meri -turvallisuuskonferenssin yhteydessä Tallinnassa.
