Sergei Stankevitshin (keskellä) mukaan Belgorodin asukkaiden kohtelu on anteeksiantamatonta. kuvakaappaus videolta/Russian Media Monitor

Paniikkia Venäjän televisiossa: Sota on tullut meidän maallemme

Kehotus paniikin välttämisestä unohtui keskusteluohjelmassa nopeasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kremlin äänitorveksi sanotun Venäjän valtiollisen RT:n päätoimittaja Margarita Simonjan kehottaa venäläisiä välttämään paniikkia maan rajojen sisäpuolelle tehdyistä iskuista huolimatta. Hänen mukaansa iskujen tarkoitus on saada kansa osoittamaan mieltään.

– Tämä tehdään, jotta näkisitte näitä pelottavia kuvia, jotta kaikki meistä hermostuisimme siitä. Jotta ajattelisimme, että sota on tullut meidän maallemme, Simonjan sanoi keskusteluohjelmassa.

Hän kertoi keinon myös toimineen, sillä moni etenkin Belgorodin alueella pelkää kotiensa puolesta. Median ei kuitenkaan pitäisi lietsoa paniikkia laajemmin, Simonjan kehotti.

Myöhemmin ohjelman juontaja Roman Babajan sanoi, ettei 70 hengen voimin tehty isku olisi riittävä peruste suurten sotilasyksiköiden siirtämiseen. Tämä aiheutti valtavan puhetulvan keskustelun osallistujilta, jossa kirjailija Nikolai Starikov sanoi, ettei kyse ole joukkojen lukumäärästä ja Simonjan sanoi, ettei voi tietää, minne kyseiset 70 sotilasta voisivat ilmaantua seuraavaksi.

Sota-analyytikko Juri Knutovin mukaan Venäjän tulee sijoittaa ilmatorjuntaohjuksia raja-alueille Brjanskista Asovanmerelle, jotta lennokki-iskut voidaan estää. Tulevaisuudessa linja tulisi laajentaa Itämerelle saakka. Knutov pelkää, että Ukrainan saamia pitkän kantaman ohjuksia ja mahdollisia tulevia F-16 -hävittäjiä käytettäisiin iskuihin Venäjän kaupunkeihin.

Politiikan tutkija Sergei Stankevitsh puolestaan totesi, ettei Belgorodiin hyökänneiden 70 sotilaan ajamista takaisin Ukrainaan tulisi pitää saavutuksena. Hän sanoi, että he vain palaavat aina uudelleen estäen Belgorodin asukkaiden elämisen alueella. Tämä sai keskustelun siirtymään Belgorodin alueen puolustamiseen tykistön avulla ja Babajanin toteamaan katsojille, että Stankevitsh ”on vain stressaantunut”.

– Selittäkää, kuinka estää heidän paluunsa, Stankevitsh korotti ääntään.

– Belgorodista, Kurskista ja Brjanskista on tullut etulinjan alueita. Miksi asukkaiden täytyy vain katsoa kotiensa tuhoa, päiväkotiensa palavan, eivätkä he voi tehdä mitään? Aseistakaa heidät, puolustakaa heitä tai evakuoikaa heidät, hän vaati.

– On anteeksiantamatonta vain todeta, että tämä on nyt heidän tapansa elää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)