Aikamoisessa uutispimennossa on saanut olla, jos on välttynyt kuulemasta Ruotsissa tapahtuneista Koraanin polttamisista ja niiden aiheuttamasta kohusta, joka painaa kivenä kengässä Ruotsin Nato-prosessissa.
Julkisen Koraanin polttamisen aloitti viime vuonna Rasmus Paludan. Hänet olisi helppo sivuuttaa perinteiseksi kylähulluksi joka haluaa vain huomiota. Se luokan pelle, joka kertoo hihittäen luokkakokouksessa olevansa asunnoton, työtön ja sosiaalisesti syrjäytynyt. Ruotsalais-tanskalainen Paludan ei ole surullisen hahmon ritari, vaan pikemminkin viekas ja maalaisjärkeä käyttävä Sancho Panza. Koulutukseltaan Paludan on juristi, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan kovin varakas sellainen, sillä mielenosoitukseen tarvittavan luvan maksoi bulvaani. Dagens Nyheterin tekemän kartoituksen mukaan Paludan ei suinkaan ole ainoa, joka on hakenut lupaa polttaa uskonnollisia opuksia. Jonkinlainen innoittaja kai kuitenkin. Mukaan mahtui niin Naton vastustajaa kuin sananvapauden puolustajaakin. Joukossa oli sekä kantaruotsalaisia että maahanmuuttajia. Mitään yhteistä nimittäjää heillä ei ollut, ellei mukaan lasketa pikkurikoksia ja jonkin sortin irtolaisuutta. Huomattavan moni oli vetänyt hakemuksensa takaisin. Ehkä painostuksesta, ehkä vain siksi, että pelkkä huomio oli jo saatu eikä asian loppuun vieminen olisi tuottanut sen kummempia kiksejä.
Ruotsissa, toisin kuin monessa muussa maassa, uskonnollisen kirjan polttaminen tai muu häpäiseminen ei ole laissa kiellettyä. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen sen sijaan on. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat monessa juridisessa ja hallinnollisessa asiassa kulkeneet käsikynkkää vuosisatoja, niin tässä kohtaa tiet eriytyivät jo kauan sitten. Suomen rikoslaissa kielletään uskonrauhan rikkominen. YK:n ihmisoikeuskomitea on kuitenkin toistuvasti vaatinut Suomea poistamaan uskonrauhan rikkomisen kieltävät pykälät sananvapauden nimessä. Ruotsissa kyseisen klausuulin katsottiin olevan aikansa elänyt jo 1970-luvulla. Viimeaikaisen keskustelun perusteella ei ole mitään syytä olettaa, että se rikoslakiin palautettaisiin.
Pääministeri Ulf Kristersson on saanut taiteilla diplomaattisella veitsenterällä koko kevään ja kesän. Toisaalla vaaditaan olemaan jämäkkä johtaja, toisaalla vaikenemaan kohu kuoliaaksi. Teet niin tai näin niin aina on väärinpäin. Ulkomaankauppaministeri Johan Forssell saa puolestaan myydä Ruotsia kuin reppuri Jumalan armosta. Ennen riitti pyhä kolminaisuus; Zlatan, Abba ja IKEA. Nyt pitää punnita sanansa kultavaa’assa boikottien välttämiseksi. Ruotsin virallinen kannanotto asiaan on se, että kyseessä on yksittäisten ihmisten protesti, ei Ruotsin kansan kollektiivinen mielipide saati hallituksen virallinen linja. Tätä on monen autoritäärisen maan kovin vaikea ymmärtää, tai sitten sitä ei haluta ymmärtää. Konfliktia on kyynisesti käytetty keppihevosena oman aseman pönkittämiseen. Monissa niissä maissa, joissa Ruotsin lippu on liehunut tulessa, kansa tuskin seuraa mitä piskuisessa Pohjolassa tapahtuu. Tiedotusvälineet ovat hallinnon visusti kontrolloimia eikä lukutaitokaan ole sitä mihin me olemme tottuneet. Kyse ei siis ole ruohonjuuritason protestista vaan ylhäältä masinoidusta operaatiosta. Esimerkiksi Pakistanissa tuhannet mielenosoittajat syöksyivät kadulle vasta sen jälkeen, kun maan pääministeri oli siihen erityisesti kehottanut. Välillä menee Sweden ja Switzerland sekaisin kun lippuja lähdetään polttamaan, mutta tekevälle sattuu.
Normisvensson on valmis puolustamaan sananvapautta ja samalla tuomitsemaan moiset typerykset. Vaikka kuinka olisi oikeus tehdä jotakin niin eihän sellaista kukaan järkevä ihminen tee, eihän? Hold my beer sanoi ruotsindemokraattien Richard Jomshof ja heitti oikein kunnolla bensaa liekkeihin pari viikkoa sitten viestitellessään X:ssä seuraavasti:
”Olen samaa mieltä siitä että tarvitsemme “laajempaa dialogia.” Dialogia siitä miten demokratisoimme muslimimaailman. Tai miksei dialogia islamista, tuosta antidemokraattisesta, väkivaltaan kannustavasta ja naisvihamielisestä uskonnosta/ideologiasta jonka perusti sotapäällikkö, massamurhaaja, orjakauppias ja ryöväri Muhammed.”
Richard Jomshof ei ole pahojen henkien riivaama copycat, vaan lakivaliokunnan puheenjohtaja. Hän ei ole yksityishenkilö, vaan edustaa mitä suurimmassa määrin Ruotsin valtiopäiviä. Jomshof tiesi mitä hän teki. Hän on rakentanut koko karriäärinsä kärkkäiden kommenttien varaan. Erityisesti hänellä tuntuu olevan hampaankolossa islamia kohtaan. Nyt ajoitus oli erityisen kiusallinen. Pääministeri Kristersson kommentoi lausuntoa eräässä lehdistötilaisuudessa sanoin “lawful but awful.” Muutama päivä sitten sanasota jatkui ja Jomshof jakoi twiitin, jossa Kristerssonia ja ulkoministeri Tobias Billströmiä haukuttiin pelkureiksi. Oppositio on luonnollisesti käyttänyt kohun hyödykseen. Puoluejohtaja Magdalena Andersson vaati Jomshofin erottamista vaikka hyvin tietää, ettei hallitus Ruotsissa puutu valtiopäivien tehtäviin, ja etenkään siihen kuka niiden valiokuntia johtaa.
Pääministeri Petteri Orpolla on ollut tänä kesänä omat haasteensa rasististen kirjoitusten kommentoinnissa, mutta se on kuitenkin pientä verrattuna Ulf Kristerssonin monen rintaman sotaan. Hankalia nuo populistit, riidanhaastajat ja despootit vierailla mailla, mut niitten kans meitin sit vissiin tarttis tul toimee.
