Suomen julkisyhteisöjen velkasuhteen odotetaan nousevan 82 prosenttiin vuonna 2028. Tilanne poikkeaa muusta Euroopasta, sillä koko EU-alueen yhteisen velkasuhteen odotetaan painuvan 80 prosenttiin. Asia ilmenee kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ennusteesta.
– Karmea ennustus. Jos joku vielä yrittää sanoa, että nyt ei ole aika sopeuttaa menoja oikein urakalla, niin ihme on. Suomi tippui viime hallituskaudella muiden pohjoismaiden kelkasta ja tämä on tulevaisuuskuva, jos nyt ei viimein toimita. Onneksi toimimme, kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kommentoi ennustetta sosiaalisen median X-palvelussa.
Suomen ennustettu velkasuhde eroaa selvästi muista Pohjoismaista. Se on yli kaksinkertainen verrattuna Ruotsille ja Tanskalle ennustettuihin alle 30 prosentin velkasuhteisiin.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on ottanut tavoitteekseen julkisen talouden sopeuttamisen ja velkaantumisen pysäyttämisen. Taustalla on valtiovarainministeriön 6+3 miljardin euron sopeutustarve, jonka mukaan julkista taloutta tulisi sopeuttaa tämän hallituskauden aikana kuudella miljardilla ja ensi kaudella kolmella miljardilla eurolla.
Karmea ennustus. Jos joku vielä yrittää sanoa, että nyt ei ole aika sopeuttaa menoja oikein urakalla, niin ihme on. Suomi tippui viime hallituskaudella muiden pohjoismaiden kelkasta ja tämä on tulevaisuuskuva, jos nyt ei viimein toimita. Onneksi toimimme. https://t.co/6SPWP635n4
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) August 14, 2023