Venäläisten yhtiöiden toiminta länsimaissa on olennaisesti hankaloitunut Vladimir Putinin Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä. Tästä huolimatta Nato-maa Bulgariasta löytyy yhä venäläisen öljyjätti Lukoilin jalostamo. Yhtiöllä onkin erittäin paljon valtaa maan hallinnossa. Tilanteeseen halutaan kuitenkin muutosta. Asiasta kertoo Politico.
Lukoililla on pitkät perinteet Bulgariassa. Sen Neftochimin öljynjalostamo tuottaa 80 prosenttia Bulgarian bensiini- ja dieseltarpeista. Laitos on valtava. Se vastaa jopa kymmentä prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta.
Yhtiön toiminta tekee bulgarialaisista maailman neljänneksi suurimpia venäläisen öljyn ostajia. Lukoil tuo jopa kolme miljoonaa barrelia öljyä Venäjältä kuukaudessa Bulgariaan.
Lukoilille on myönnetty poikkeus EU:n venäläiseen öljyyn liittyvistä sanktioista. Poikkeuslupa kuitenkin päättyy ensi vuoden lopussa. Tämä tekee yhtiön toiminnasta selvästi hankalampaa ja tarvittaessa Bulgarian valtio on valmis ottamaan Neftochimin haltuunsa.
Öljynjalostamo on Burgasin pormestain Dimitar Nikolovin mukaan alueelle ”hyvin tärkeä, koska se tarjoaa eniten työpaikkoja ja maksaa parhaita palkkoja.” Yhdessä Rosenetsin öljyntuontiterminaalin kanssa Neftochim työllistää alueella 5 000 ihmistä.
– Minulle kaupunginjohtajana on tärkeää, että jalostamo toimii, sillä se on osa kaupungin taloudellista turvallisuutta.
Valtava taloudellinen merkitys tuo myös poliittista valtaa Bulgariassa. Taustalla vaikuttaa maan kyvyttömyys turvata öljyn saatavuus, mikäli tuonti Venäjältä päättyisi.
– Bulgariassa on Lukoil-koalitio, joka muodostetaan jokaisen parlamenttikauden alussa, Bulgarian parlamentin energiakomitean puheenjohtaja Delyan Dobrev kertoo.
Kaikesta huolimatta Bulgaria tukee tällä hetkellä voimakkaasti Ukrainaa. Se on lähettänyt runsaasti aseita ja ammuksia. Viime vuonna se hylkäsi Kremlin vaatimukset maksaa kaasun tuonnista ruplissa, mikä teki Bulgariasta ensimmäisen EU-maan, joka eristettiin venäläisten kaasutoimitusten ulkopuolelle.
Kuukausi sitten parlamentti äänesti Rosenetsin tuontiterminaalin sopimuksen purkamisesta. Tällä viikolla hallitus kertoi aloittavansa selvityksen siitä, miten jalostamoa voitaisiin käyttää ei-venäläisen öljyn käsittelyyn.
Lukoil on myös määrätty ensimmäistä kertaa maksamaan paikallisia veroja. Yhtiö ei kuitenkaan toistaiseksi ole määrättyjä veroja maksanut.