Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa, että nykyinen hallitus jatkaa edeltäjänsä työtä polttoturpeen ajamiseksi alas vuosikymmenen loppuun mennessä.
– On minusta realismia sanoa, että vuosikymmenen loppuun mennessä polttoturpeen laajamittainen käyttö päättyy, Mykkänen kommentoi MT:lle.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmakirjauksessa viitataan Huoltovarmuuskeskuksen muistioon, jonka mukaan turpeen energiakäyttö tulisi turvata siirtymäkauden ajan huoltovarmuussyistä.
Muistion mukaan HVK:lla on tarve varmuusvarastoida turvetta vuoteen 2028 saakka. Käytännössä siis hallitus sitoutuu turvetuotantoon vain vuoteen 2028 saakka, jonka jälkeen turpeen energiakäyttö laajassa mitassa loppuu kokonaan.
Mykkäsen mukaan veronkevennyksiä tai helpotuksia turvetuotannolle ei olisi näillä näkymin tulossa.
– Hallitus pyrkii toteuttamaan sellaisia keinoja, joilla huoltovarmuuskäyttö onnistuu tämän vuosikymmenen ajan. Siksi meillä tarvitsee olla kapasiteettia tiettyyn turvetuotannon volyymiin Suomessa, hän sanoo.
Turpeen tilalle pyritään nyt löytämään korvaavia ja vähemmän saastuttavia raaka-aineita.
Turpeen käytön vähentämisen yksi syy on eurooppalainen päästökauppa, jossa turvetta ja fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalat ostavat päästöjä vastaavat päästöoikeudet markkinoilta.
Päästöoikeudet ovat viime vuosina kallistuneet ja sen takia energiayhtiöt joutuvat muuttamaan sähkön ja lämmöntuotantoaan.
Korkeiden hiilidioksidipäästöjen ja tuontiriippuvuuden vuoksi esimerkiksi kivihiilen käyttö on haluttu kieltää. Kivihiilen kieltolain teki Juha Sipilän (kesk.) hallitus.
– Kivihiilen kieltolain mukaan Suomessa kivihiilen käyttö Suomessa päättyy viimeistään vuonna 2029. Tavoite on Suomella hyvällä tolalla, ja Suomen energiatuotannon puhdistaminen jatkuu, Mykkänen sanoo MT:lle.