Helsingin rautatieaseman edustalla kulkeva Kaivokatu aiotaan muuttaa lähinnä raitiovaunuille varatuksi joukkoliikennekaduksi, jolla ei enää sallita henkilöautojen läpiajoa.
Keskustan läpiajo on tarkoitus siirtää Esplanadeille, joilta ainakin tällä hetkellä on poistettu toiset autokaistat. Verkkouutiset kertoi asiasta 25. elokuuta.
X-viestialustalla muutosta verrataan Hämeentien uudistukseen. Joukkoliikennekaduksi 2021 muuttunut Hämeentie on menettänyt Helsingin kaupungin kesällä julkaistun seurannan mukaan elinvoimaansa, kauppoja on suljettu tai ne eivät ole auki lauantaisin.
– Kaivokadusta tullee Hämeenkatu 2.0. Eli asfalttikanjoni, kirjoittaa Ellun kanat -viestintätoimiston johtaja ja kokoomuksen entinen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen X:ssä.
– Onko tässä mitään järkeä? Eikö tuo Esplanadi olisi kuitenkin ollut paljon parempi kohde kehittää kävelykeskustaa?
Keskusteluun vastannut vihreiden kaupunginvaltuutettu Otso Kivekäs kommentoi, että on järkeä, sillä nykyinen Kaivokatu, jolla on paljon kävelijöitä, on ”ala-arvoinen”.
Mannisen mukaan Hämeentie ei ole viihtyisä kävely-ympäristö.
– Hukattua potentiaalia ja aivan karsea katu kävellä (esim. Tannerin kentän kohdalla). Jos Kaivokadusta tulee sama, niin se on vain surullista, hän toteaa.
Kaivokadun peruskorjaus on aikataulutettu vuosille 2026–27.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi eilen asiaa käsitellessään valtuutettu ja lautakunnan jäsen Otto Meren (kok.) tekemän ja Sami Kuuselan (sd.) kannattaman vastaehdotuksen, jonka mukaan selvitetään keskustan huoltotunnelin hyödyntämistä siten, että sitä kautta keskustan maanalaiset pysäköintilaitokset olisivat saavutettavissa eri ilmansuunnista.
Huoltotunneli on tällä hetkellä hyvin vähällä käytöllä.
– Suurin ongelma liittyy siihen, että harvat kiinteistöt ovat liittyneet huoltotunneliin ja toisaalta siihen, että todellisuudessa tunneli muodostuu kahdesta osasta, joiden välinen liikenne ei ole sallittu, Meri taustoitti X-alustalla.
– Esitän, että tunnelit yhdistetään siten, että huoltotunneli ja siihen liitetyt pysäköintilaitokset ovat saavutettavissa kaikista sisäänkäynnistä. Näin ollen Kaisaniemestä pääsisi myös Kampin parkkihalliin ja vastaavasti Kampista liittymään Kluuvin pysäköintihalliin. Lisäksi esitän, että selvitetään missä määrin läpiajoliikenteen salliminen huoltotunnelissa olisi mahdollista, Meri kertoi X-päivityksessään ennen kokousta.
"Ydinkeskustan poikittainen läpikulkuliikenne siirtyy Kaivokadulta Esplanadille."
Onko tässä mitään järkeä? Eikö tuo Esplanadi olisi kuitenkin ollut paljon parempi kohde kehittää kävelykeskustaa?
Kaivokadusta tullee Hämeenkatu 2.0.
Eli Asfalttikanjoni.https://t.co/JnHfog0FfB— Jukka Manninen (@Jukka_Manninen) September 19, 2023
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee huomenna ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisperiaatteita. Esityksen keskeinen sisältö liittyy Kaivokadun sulkemiseen autoliikenteeltä. Lautakunnan enemmistö on kadun sulkemisen kannalla.
KETJU 1/ pic.twitter.com/JeA7621eNl
— Otto Meri (@OttoMeri) September 18, 2023