Helsingin poliisin valmiusyksikkö Karhu ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n erikoisyksikkö harjoittelivat yhdessä Uudellamaalla ja Tampereen seudulla elokuussa. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessa.
Suomeen valmiusyksikkö Karhun vieraiksi saapunut FBI:n erikoisyksikkö koostuu eliittiryhmästä agentteja, jotka ovat läpäisseet haastavan valintaprosessin ja koulutuskurssin.
FBI kertoo omilla verkkosivuillaan, että erikoisagentit toimivat missä tahansa ympäristössä tai olosuhteissa ja kykenevät vastaamaan panttivankitilanteisiin, piirityksiin, suuren riskin kiinniottoihin sekä peite- ja valvontaoperaatioihin.
— Ryhmä on ainoa kokopäiväinen terrorisminvastainen yksikkö, jonka jäsenet ovat korkeasti koulutettuja erikoisagentteja. Ryhmä kutsutaan paikalle kaikista vaikeimpina aikoina, FBI:n verkkosivuilla kerrotaan.
Harjoittelu tapahtui Uudellamaalla, Pirkanmaan alueella ja poliisiammattikorkeakoululla.
Monipäiväinen toimintaharjoitus piti sisällään useita erilaisia tehtävärasteja. Mukana harjoituksessa oli myös puolustusvoimien helikoptereita Utin jääkärirykmentistä.
Tehtäväskenaarioissa harjoiteltiin erilaisia haastavia toimenpiteitä ja tilanteiden ratkaisuja.
Kansainvälisen moniviranomaisyhteistyön merkitys korostuu poliisissa vallitsevassa turvallisuusympäristössä. Nato-jäsenyys on vienyt suomalaiset turvallisuusviranomaiset uusiin pöytiin, jotka tarjoileva uusia tietoja ja taitoja. Poliisi ei ole tässä poikkeus.
Valmiusyksikkö Karhu ja FBI ovat tehneet aiempina vuosina yhteistyötä osana suuria harjoituksia Euroopassa. Nyt yhteistyötä tehdään tiiviisti ja se on myös kahdenkeskistä, mikä on tehnyt siitä konkreettisempaa ja merkityksellisempää. FBI:n tietotaito on poliisin mukaan maailman ehdotonta kärkeä.
Aloite elokuun kahdenvälisestä harjoituksesta tuli FBI:n puolelta ja taustalla oli aiemmin hyvin toiminut yhteistyö. Palaute yhteisestä harjoituksesta oli myös positiivista.
— Valmiusyksikkö Karhussa yhteistyö FBI:n kanssa nähdään ainutlaatuisena asiana ja yhteistyötä pyritään kehittämään entisestään, valmiusyksikön ylikomisario Juha Hietala kertoo tiedotteessa.
Helsingin poliisin valmiusyksikkö Karhu ja FBI:n erikoisyksikkö harjoittelivat yhdessä Uudellamaalla ja Tampereen seudulla elokuussa. #poliisi #Helsinki
Tiedote: https://t.co/hQN6RtWqbT
— Helsingin poliisi (@HelsinkiPoliisi) September 27, 2023