RKP:n ex-puheenjohtaja Stefan Wallin tukee kokoomuksen Alexander Stubbia presidentinvaaleissa. Wallin kertoo asiasta Svenska Ylelle, ja paljastaa aikovansa osallistua Stubbin kampanjaan aktiivisesti.
– Tuen Alexander Stubbia. Hän on kokenut. Hänessä on karismaa. Hän on kielitaitoinen, ruotsinkielinen ja kansainvälinen, Wallin perustelee valintaansa.
Wallin arvioi suuren osan puolueensa kenttäväestä ajattelevan samalla tavalla.
Stefan Wallin toimi RKP:n puheenjohtajana 2006-2012. Hän toimi ministerinä neljässä hallituksessa, viimeksi puolustusministerinä 2011-2012. Wallin jätti valtakunnanpolitiikan vuonna 2019, ja vaikuttaa nykyään yrittäjänä omassa yhtiössään.
RKP ei aio asettaa omaa ehdokasta vuoden 2024 presidentinvaaleihin. Näkyvistä RKP-vaikuttajista europarlamentaarikko Nils Torvalds on jo ilmoittautunut Olli Rehn (kesk.) tukijoukkoihin, mutta puolueen kansanedustajat eivät toistaiseksi juurikaan ole kommentoineet vaaleja. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson sekä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist eivät aio ottaa julkisesti kantaa kenenkään ehdokkaan puolesta, mutta eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz ei poissulje julkista tuen ilmaisua.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän jäsenistä yksityiskohtaisimmin ajatteluaan kommentoi Svenska Ylelle Vaasan vaalipiiristä valittu Joakim Strand. Hän ei tässä vaiheessa anna tukeaan kenellekään ehdokkaalle, mutta paljastaa pitävänsä Alexander Stubbia ja Olli Rehniä kiinnostavimpina vaihtoehtoina.