Ruotsin maavoimien komentajana vuosina 2016–2023 toiminut kenraalimajuri Karl Engelbrektson johti yhtä puolustushaaran kauaskantoisimmista muutoshankkeista maansa lähihistoriassa.

– Kun aloitin sotilasurani, meillä oli 36 prikaatia. Kun otin maavoimat vuonna 2016 komentooni, prikaateja oli jäljellä nolla. Oli arvioitu, että prikaateille ei yksinkertaisesti enää olisi tarvetta, kesäkuussa reserviin siirtynyt Engelbrektson sanoo Verkkouutisille antamassaan haastattelussa.

Kylmän sodan päättymisen jälkeisissä oloissa Ruotsin puolustusvoimiin oli kohdistettu isoja leikkauksia, jotka iskivät kaikkein rajuimmin juuri maavoimiin. Vuoden 2015 puolustusselonteossa, joka valmisteltiin Krimin laittoman liittämisen ja Venäjän Itä-Ukrainassa aloittaman sodan varjostamassa tilanteessa, panostusta sotilaalliseen maanpuolustukseen lisättiin selvästi.

– Sitten päätettiin muun muassa perustaa uudelleen prikaatit, palauttaa osittainen asevelvollisuus ja muodostaa uudelleen oma entinen rykmenttini Gotlannin saarella. Tämä tapahtui 2017, mikä kertoo siitä, että poliittinen johto oli hereillä.

Maavoimissa muotoiltiin Engelbrektsonin johdolla pienimmän yhteisen nimittäjän malli, joka katsottiin mahdolliseksi saavuttaa riittävän lyhyessä ajassa.

– Kyse oli 3+2+1 strategiaksi kutsumastani mallista: kolme prikaatia, kaksi taisteluosastoa, yksi divisioona. Vuoden 2020 puolustusselonteossa hallitus sitten linjasi, että meidän olikin luotava neljä prikaatia ja avattava viisi uutta rauhanajan varuskuntaa. Ensimmäistä kertaa nykyhistoriassa hallitus siis itse asiassa ilmaisi pitävänsä ehdotettua maavoimien kokoa liian pienenä.

Lisää joukkoja pohjoiseen

Aktiivipalveluksesta konsultin rooliin vetäytynyt Engelbrektson luonnehtii maavoimien vahvistamisesta tehtyjä linjauksia oikeiksi, mutta Ruotsin kokoiselle maalle yhä riittämättömiksi.

– Meidän on oltava vahvempia pohjoisessa. Meidän on oltava vahvempia siellä yhdessä Norjan, Suomen ja toivottavasti jatkossa myös muiden kanssa. Sitä varten tarvitsemme selkeästi määritellyn komentorakenteen. Myös Ruotsin eteläisessä keskiosassa meidän on oltava vahvempia voidaksemme suojata länsirannikon suuret satamat, Engelbrektson sanoo.

– On saatava aikaan enemmän ja nopeammin. Armeijan tasoa on kohotettava sekä määrällisesti että laadullisesti. Ongelmana ei ole vain koko, vaan suuri osa armeijamme kalustosta on vanhaa – kuten monen muunkin armeijan, hän toteaa.

– Meidän on korvattava jalkaväen CV90-rynnäkköpanssarivaunut ja hankittava seuraavan sukupolven taistelupanssarivaunuja. Olemme jo aloittaneet ilmapuolustuksen kehittämisen, mutta suorituskyvyn on oltava kerroksellinen.

Ruotsi on hänen mukaansa varsin vahva esimerkiksi kotimaista tuotantoa olevissa panssarintorjuntajärjestelmissä sekä logistisissa tukiajoneuvoissa, joiden hankinnat ovat täydessä käynnissä.

Panostus tykistöön

Puolustustarvikehankintoja on Engelbrektsonin mukaan kyettävä tekemään uudella tavalla. On löydettävä uusia liiketoimintamalleja ja parannettava yhteistyötä teollisuuden kanssa, jotta yritykset tietävät, milloin ne voivat ottaa osan riskistä ja milloin hallitus ottaa sen kantaakseen. Vielä tällä hetkellä kyräilyä on liian paljon.

Lähtökohdat ovat sikäli hyvät, että Ruotsin oma puolustusteollisuus on pysynyt pitkälti voimissaan.

– On todellakin uskomatonta, mitä voimme tehdä. Tiedättehän, kaikkea ilma-aluksista sukellusveneisiin ja jalkaväen taisteluajoneuvoihin, panssarintorjunta-aseisiin, tutkajärjestelmiin, lennokkeihin, ampumatarvikkeisiin ja korkean teknologian järjestelmäintegraatioihin, hän sanoo.

Tykistön koko on hänen mukaansa nykyisellään ehdottomasti riittämätön, ja tavoitetaso on lopulta varsin yksinkertaisesti määriteltävissä.

– Jos palataan vanhoihin malleihin, tarvitaan pataljoonan tykistö, prikaatin tykistö ja lisäksi divisioonan tykistö. Divisioonan tykistöön tarvitaan yhtäältä esimerkiksi tykkejä prikaatien tukemiseen, mutta myös lisää pitkän kantaman järjestelmiä. Rannikkojoukot tarvitsevat kykyä vaikuttaa maalta merelle, hän toteaa.

Lukumääräisesti tykistön koon tulisi hänen mielestään olla karkeasti kaksinkertainen siihen nähden, mitä tähän mennessä on päätetty.

– Nyt on päätetty, että meillä pitäisi olla 72 tykkiä. Tarvitsemme ehkä ainakin 48 lisää ja lisäksi kaukovaikutteisia järjestelmiä. Olennaista on se, että ei jäädä odottelemaan, vaan toteutetaan mahdollisimman rivakasti kaikki se, mistä päätökset ovat jo olemassa.

Uhka yhdistää

Asevelvollisuuden palauttamisen merkitystä ei pidä Engelbrektsonin mukaan missään nimessä aliarvioida.

– Meillä on toteuttamiskelpoinen suunnitelma upseereiden ja aliupseerien tehtävien täyttämiseksi sekä tarvittavan miesvahvuuden saavuttamiseksi, hän sanoo.

– Pohjoismaille asevelvollisuus on perinteisesti ollut yhteinen nimittäjä. Se on erittäin hyvä järjestelmä, koska se luo sillan puolustusvoimien ja kansan välille ja vahvistaa siten luottamusta, hän toteaa.

Ihanteellista olisi Engelbrektsonin mukaan se, että Ruotsin maavoimilla olisi 1–2 prikaatia pohjoisessa ja 3–4 etelässä. Nykytahdilla tähän voitaisiin hänen mukaansa päästä aikaisintaan vuonna 2032, mutta se voisi tapahtua paljon nopeamminkin.

– Kaikki riippuu siitä, kuinka akuutiksi ja todelliseksi uhka arvioidaan. Mitä todellisempi uhka on, sitä enemmän valmiutta ja ketteryyttä näyttää löytyvän.

Ruotsin poliittisessa johdossa turvallisuusympäristössä tapahtuvat muutokset tiedostetaan hänen mukaansa nykyisin erittäin hyvin.

– Olen saanut henkilökohtaisesti havaita, että poliittinen johto tuntee vastuunsa. Sama mentaliteetti vallitsee Ruotsissa yleisemminkin. Puolustusvoimilla on kansan tuki takanaan. Kansalaiset kannattavat laajasti liittymistä Natoon ja puolustusmenojen kasvattamista, koska he ymmärtävät uhan.

Kenraalimajuri evp. Engelbrektsonia haastateltiin Annual Baltic Conference on Defence (ABCD) -konferenssin yhteydessä Tallinnassa.