Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto avasi tiistaina presidentinvaalikampanjansa Helsingissä Musiikkitalolla.
Haavisto pyrkii presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta. Haavistolle on kerätty syyskuun loppuun mennessä 48 000 kannattajakorttia. Ehdokkuuteen vaaditaan 20 000 korttia.
Tilaisuudessa julkistettiin Haaviston valintaa tukeva kansalaisvaltuuskunta, jonka puheenjohtajana toimii kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen ja kunniapuheenjohtajana Elisabeth Rehn.
Puheessaan Haavisto keskittyi tasavallan presidentin ydintehtäviin eli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
– Jotkut Suomessa näyttävät ajattelevan, että Naton jäsenyyden myötä maantieteemmekin voisi unohtaa. Näin ei kuitenkaan ole. Kun ulkoministerinä osallistuin Venäjän hyökkäyssodan jälkeen niin EU:n kuin Naton ulkoministerikokouksiin, meitä kuultiin aivan erityisen tarkasti kaikissa naapurimaatamme Venäjää koskevissa arvioissa. Olemme asemassa, jolloin tietomme ja ajattelumme vaikuttaa sekä Naton että EU:n Venäjää koskevaan päätöksentekoon, Pekka Haavisto sanoi.
– Meillä on nyt ja tulevaisuudessa 1340 kilometrin yhteinen raja Venäjän kanssa. Se raja ei tule poistumaan, ja sikäli kuin se meistä riippuu, tuo raja tulee pysymään rauhallisena myös tulevaisuudessa. Puolet Naton ja Venäjän yhteistä rajaa kulkee Suomessa.
Haavisto otti kantaa myös Euroopan riippuvuuteen Kiinasta.
– Kiinan pitkäaikaisena strategiana on ollut sitoa länsimaat riippuvaisiksi kiinalaisista tuotanto- ja arvoketjuista. Tänään tarvitsemme eurooppalaista päättäväisyyttä ja yhteistyötä kansainvälisessä kauppapolitiikassa osoittaaksemme Kiinalle terveen kilpailun rajat. Tässä työssä yhteistyö muun demokraattisen maailman kanssa on onnistumisen elinehto.
Puheessaan Haavisto korosti myös demokratiaan kuuluvaa moniäänisyyttä.
– Demokratia koostuu erilaisista ajatuksista ja näkemyksistä, ja ne ovat tervetulleita. Erimielisyyksiä ei pidä pelätä – mutta on syytä pelätä Suomea, jossa ei löydetä keinoja käsitellä erimielisyyksiä, käännytään sisäänpäin, jörötetään, tölvitään, kiusataan tai vihapuhutaan. Tarvitsemme keinoja kohtaamiseen, kuunteluun, keskusteluun.
48 000.
Niin monta kannattajakorttia on kerätty syyskuun loppuun mennessä Pekka Haaviston asettamiseksi ehdolle seuraavaksi presidentiksi! 💙🇫🇮
Kiitos!#haavisto2024
— Pekka Haavisto presidentiksi 2024 (@Haavisto2024) October 3, 2023