Tulevaa presidenttiehdokasta, EU-professori Alexander Stubbia pyydettiin kampanjatilaisuudessaan luonnehtimaan itseään ehdokkaana. Stubb vastasi, että itseään on vaikea kuvailla ja hän kääntäisi asian toisinpäin: hän kuvaili muita presidentinvaalin kärkiehdokkaita.
– On sellainen kaarti ehdokkaita, että kävi miten kävi, niin hyvin käy Suomelle. Meillä ei ole koskaan ollut niin paljon ulkopoliittista osaamista ja asiantuntemusta kuin nyt (vaaleissa), Alexander Stubb perusteli.
Näin Stubb heistä nopeasti lausui – ehdokkaat on laitettu aakkosjärjestykseen:
Mika Aaltola
– On tutkijapuolella paljon kokemusta. Minun mielestäni sanoitti sodan alkusävelet hyvin.
Li Andersson
– Tunnen hyvin. Moninkertainen ministeri. Hyvä tyyppi. Vahvasti ideologisesti punainen ja vihreä, mutta pärjäisi tässäkin tehtävässä erinomaisesti.
Pekka Haavisto
– Entinen ulkoministeri, olen paljon tehnyt hänen kanssaan töitä. Hän on ollut rauhanvälitystehtävissä, myös ollut kehitysministeri.
Jussi Halla-aho
– Hän on ollut (eduskunnan) ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja nyt puhemies. Slaavikielten tohtori. On osoittanut sellaista syvyyttä tässä omassa ulkopoliittisessa analyysissaan, johon ei kykene kukaan joka ei puhu ukrainaa.
Stubbin mielestä hän itse ja Halla-aho ovat olleet ”ehkä ainoat, jotka olemme loogisesti alusta saakka kannattaneet Nato-jäsenyyttä”.
Olli Rehn
– Pitkäaikainen ystävä, ollaan jopa kirjoitettu kirjaa yhdessä. Meillä on ollut samat väitöskirjan ohjaajat Englannissa. Hän oli aivan loistava komissaari, kun eurokriisi oli päällä.
Jutta Urpilainen
– Tulee kehiin komissiosta… Entinen valtiovarainministeri, tosi hyvä tyyppi. Komissaarina vastuussa kansainvälisistä kumppanuuksista, 130 maasta. Ei mitään ongelmaa, olisi aivan loistava pressa.
Alexander Stubbin mielestä presidentinvaalilla on merkitystä kahdesta syystä. Tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa ja ”Suomi on tällä hetkellä yksi maailman tärkeimmistä maista, maantieteellisen sijainnin takia”.
Stubbin mukaan tasavallan presidentin tärkeimmät ominaisuudet ovat kiteytettyinä kokemus, asiantuntemus ja verkostot.
– Et pysty tekemään kansainvälistä politiikkaa, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ilman kokemusta. Et pysty sitä myöskään tekemään ilman että ymmärrät, miten ”palikat” ovat kokonaisuudessa, vaikka on selvää että et sitä koskaan täydellisesti osaa. Ja verkostot ovat kaikkein tärkein, että on ympäri maailmaa muita päättäjiä jotka tunnet ja joille voit soittaa ja keskustella, Alexander Stubb sanoi.
– Koska vaikka me olemme pieni kansakunta, olemme tällä hetkellä yksi maailman mielenkiintoisimmista, jos ei jopa mielenkiintoisin… Se johtuu maantieteellisestä sijainnista. Me olemme eturintaman valtio. Me olemme tulppa lännen ja aggressiivisen, imperialistisen ja revisionistisen Venäjän välillä. Pitää olla presidentti jolla on hyvät suhteet USA:han ja eurooppalaisiin pääkaupunkeihin, mutta myös muualle maailmaan: Kiinaan, Intiaan, saudeihin, Etelä-Afrikkaan, Nigeriaan, Brasiliaan ja niin edelleen.
Yhtenä perusteena omalle ehdokkuudelleen Alexander Stubb toteaa toista enemmän kunnioittavan keskustelun ja myötätunnon eli empatian.
– Jollain tavalla on aina niin hirveän helppoa esittää jostain asiasta mielipide. Te tiedätte miten se menee, sieltä tulee somessa joku joka sanoo että olen nyt tätä mieltä. Mutta minusta on hirveän tärkeää – ja paljon vaikeampaa – osoittaa empatiaa. Eli asettua sen toisen ihmisen asemaan, ja miettiä että miksi tuo on tuota mieltä. Ja millä tavalla voisin auttaa, Stubb kuvaili.
– Jos tuota pystyisin jotenkin viemään eteenpäin, esimerkiksi tulevissa presidentinvaalikeskusteluissa, niin se olisi hyvä.
Finland has an excellent Foreign Minister.
Important in these challenging times. @elinavaltonen pic.twitter.com/qzs7mSUAtL
— Alexander Stubb (@alexstubb) October 12, 2023