Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi yksimielisesti puolueen puheenjohtajan, kansanedustaja Li Anderssonin presidenttiehdokkaaksi.
Puoluevaltuusto päätti asiasta kokouksessaan tänään sunnuntaina.
Valinta oli odotettu. Andersson oli aikaisemmin ilmaissut olevansa käytettävissä puolueen ehdokkaaksi.
Anderssonin mukaan suomalaisten kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta on heikentynyt. Vasemmistoliiton tiedotteessa hän sanoo haluavansa toimia arvojohtajana, joka nostaa esiin yhteiskunnallisia ongelmia.
– Haluan olla seuraava koko kansan presidentti ja tehdä töitä erityisesti heidän kanssaan, joiden ääni kuuluu yhteiskunnassamme kaikista heikoimmin. Suomi tarvitsee uuden ajan arvojohtajan palauttamaan kansalaisten luottamuksen yhteiskuntaan.
Suuriksi yhteiskunnallisiksi ongelmiksi Andersson mainitsee ongelmat, asunnottomuuden, köyhyyden, rasismin, ja nuorten pahoinvoinnin.