Presidentinlinna Helsingissä. LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

”Tämän presidentin tavan soisi periytyvän”

Timo Heinosen mukaan Sauli Niinistö otti aivan uudenlaisen tavan toimia eduskunnan kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa blogissaan siitä, kuinka tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti heti kautensa alussa vuonna 2012 aivan uudenlaisen tavan toimia ”yhteistoiminnassa” myös eduskunnan kanssa.

– Hän haki työlleen myös parlamentaarista katetta ainoastaan lain vaatiman valtioneuvostoyhteistoiminnan lisäksi. Niinistön kauden alusta muistan paluumatkan, kun eräs edeltäneenkin presidentinkaudella toiminut – jopa kaikkein korkeimmissa tehtävissä toiminut – kiitteli ja kehui Niinistön tapaa ennennäkemättömäksi, Timo Heinonen kirjoittaa.

– Hänen kehunsa ja kiitoksensa jäivät mieleen, sillä hän tiesi mistä puhui ja myös sen miten tärkeä on myös parlamentti pitää asioiden äärellä ja tiedotettuna, Heinonen jatkaa.

Heinonen kertoo istuneensa näiden vuosien aikana ”kymmeniä ja kymmeniä kertoja” niin ulkoasiainvaliokunnan kuin puolustusvaliokunnan kanssa sekä Mäntyniemessä että presidentinlinnassa.

– Luottamuksellisia aina ajankohtaisia aiheita pöydällä. Aiheet ovat vaihdelleet pienemmistä isompiin – vaikeita aina. Tärkeitä.

Hän korostaa, että tätä keskusteluyhteyttä ja tiedon- ja ajatustenvaihtoa ei presidentti ole ylläpitänyt vain ulko- ja turvallisuuspolitiikan parissa.

Sauli Niinistön presidenttikausi päättyy ensi vuonna. Hänen seuraajansa valitaan alkuvuonna järjestettävässä presidentinvaalissa.

– Eli tämän toimivan tasavallan presidentin ja eduskunnan yhteistoiminnan soisin jatkuvan myös maamme kolmannentoista presidentinkin valtakaudella, Heinonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)