Koululaisten vanhemmat kertovat Ylelle, että Lopen yhtenäiskoululla Kanta-Hämeessä on vallinnut syksyn ajan väkivallan ja pelon ilmapiiri. Tästä syystä noin sata oppilasta on jäänyt tänään kotiin.
Vanhempien mukaan pelkoa kylvää tyttöporukka.
– Koululaiset ja vanhemmat ovat olleet pelon vallassa koko syyslukukauden. Rehtorin kansliasta on muun muassa soitettu ja pyydetty noutamaan oma lapsi pois hänen turvallisuutensa takaamiseksi, isä kertoo Ylelle.
– Päätekijöinä ovat olleet muutamat seitsemättä ja kahdeksatta luokkaa käyvät tytöt. He ovat sitten saaneet seuraansa vaihtelevan määrän koulun muita oppilaita, kertoo toinen vanhempi.
– Tappouhkauksia on tullut minulle ja puolisolleni näiltä nuorilta tytöiltä. Koulun pihalla on uhkailtu muun muassa polvilumpion murskauksella, eräs vanhempi kertoo.
Poliisi on joutunut käymään useasti rauhoittelemassa tilannetta koululla.