Toiseksi suosituin Helsingin sanomien teettämässä presidentinvaaligallupissa on Pekka Haavisto (vihr.), jota äänestäisi ensimmäisellä kierroksella 20 prosenttia.
Vielä lokakuussa Haavisto johti selvästi. Nyt hänen kannatuksensa on laskenut kahdeksan prosenttiyksikköä ja Alexander Stubbin noussut seitsemän prosenttiyksikköä.
Jaetulla seuraavalla sijalla ovat Olli Rehn (kesk.) ja Jussi Halla-aho (ps.), joita kumpaakin äänestäisi kymmenen prosenttia.
Tulosten perusteella vaalien toinen kierros näyttää todennäköiseltä. Myös toisella kierroksella kannatus on kääntynyt Stubbin hyväksi. Stubbia äänestäisi 55 prosenttia ja Haavistoa 42 prosenttia.
Tulokset ovat samansuuntaisia Ylen mittauksen kanssa, joka julkaistiin viime viikolla. Tuolloin Stubb nousi Ylelläkin ensimmäistä kertaa Haaviston ohi.
SDP:n Jutta Urpilaisen ja vasemmistoliiton Li Anderssonin kannatus on nyt seitsemän prosenttia. Mika Aaltolaa äänestäisi viisi prosenttia.
Toisen kierroksen tilannetta testattiin HS:n mittauksessa 21 erilaisella yhdistelmällä. Stubb voittaisi kaikki mukana olleet kuusi vastustajaansa. Kisa olisi tiukin Haavistoa vastaan, 55 prosenttia vastaan 42 prosenttia. Kolmella prosentilla ei ole mielipidettä.
Tutkimuksen toteutti tutkimuksen Helsingin Sanomien toimeksiannosta tutkimusyhtiö Verian. Yhtiön nimi oli aiemmin Kantar Public. Yhtiö on sama, joka on tehnyt HS:n kannatusarviot aiemminkin. Tutkimusaineisto kerättiin 20.–21.11.2023. Tutkimusta varten haastateltiin 1 196 henkilöä Verianin Forum-internetpaneelissa. Otos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla. Otos edustaa 18 vuotta täyttänyttä väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Tutkimuksen virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.