Euroopan tulevaisuuden yllä on lukemattomia epävarmuustekijöitä, joiden takaa löytyvät vuosikymmenten mittaan kumuloituneet väärät poliittiset päätökset ja jopa vaarallisiksi osoittautuneet virhelaskelmat.
Euroopassa uskottiin vuosikymmeniä siihen, että unionin integraatioprosessi syvenee kivuttomasti. Edelleen oletettiin, miten neljä EU:n perusvapautta: palveluiden, pääomien, ihmisten ja tavaroiden liikkuvuus riittäisivät takaamaan maanosan kehityksen kauas tulevaisuuteen. Kaupan ja investointien jatkuva edistäminen oli kuitenkin aivan liian pitkään EU:n pääprioriteetti. EU:ssa ei koettu tärkeänä päivittää perusvapauksien rinnalle maanosan turvallisuuteen liittyvää pohjaa. Unionin turvallisuuslauseke 49:2, joka velvoittaa jäsenmaita auttamaan toisiaan kriisin keskellä, tuntui jo alun alkaenkin löysältä puheelta ilman mitään varsinaista substanssia. Myös suurin osa Naton jäsenmaista löi laimin puolustuksensa, teollinen jättiläinen Saksa pahimpana esimerkkinä.
Muutos eurooppalaisten johtajien puolustuspolitiikan asenteissa oli kaiken kaikkiaan aivan liian hidas. Venäjän hyökkäys Ukrainan Krimille ja sen miehitys maaliskuussa 2014, sotatoimien käynnistäminen Itä-Ukrainassa, sekä lopulta diktaattori Vladimir Putinin aloittama täysimittainen sota Ukrainaa vastaan herättivät osittain Euroopan johtajat toimimaan. EU:n maaliskuussa 2022 lanseerattu strateginen kompassi, jossa määritellään yhteinen visio puolustus- ja turvallisuusalan toimista seuraavan vuosikymmenen ajalle, on kuitenkin vasta hyvä lähtökohta.
Strateginen kompassi tarvitsee ympärilleen vielä huomattavan paljon konkretiaa ja yhteistyötä. Avainasemassa ovat eurooppalaiset puolustusteollisuuden yritykset ja niiden kyky toimia yhdessä maanosan turvallisuuden varmistamiseksi.
Myös Euroopan raaka-aine allianssi ERMA:n (European Raw Material Alliance) perustaminen vuonna 2020 on ollut askel oikeaan suuntaan osana Euroopan autonomian vahvistamista. ERMA:n tavoite on ollut vähentää maanosan riippuvuutta strategisesti tärkeiden raaka-aineista Euroopan ulkopuolisista maista. ERMA haluaa myös parantaa Euroopan omaa tuotantoa sekä edistää edelleen raaka-aineiden ja niistä jalostettujen tuotteiden kierrätystä ja tehostaa raaka-aineiden hankintoja kolmansista maista.
Todellisuus on kuitenkin karu.
Raaka-aineriippuvuus on ongelma
Jos Eurooppa haluaa joskus itsenäistyä ja kyetä toimimaan riippumatta Yhdysvalloista – Kiinasta puhumattakaan – on tavoitteen ensimmäinen askel yleiseurooppalaisen puolustusteollisuuden luominen.
Euroopassa on paljon korkean osaamistason teknologiaa, aina keinoälytutkimusta ja lentokone- ja avaruusteollisuutta myöten. Euroopassa on myös laajalti raskaan teollisuuden osaamista ja korkeaa tietotaitoa hyvinkin moninaisten raaka-aineiden prosessoinneissa. Kaikki edellä mainitut osaamisalueet ovat äärimmäisen tärkeitä, kun puolustusteollisuutta kehitetään.
Puolustusteollisuuden kehittämisen esteenä on kuitenkin merkittävä rakenteellinen ja vaikeasti ratkaistava ongelma: eurooppalainen puolustusteollisuus on vielä toistaiseksi täysin riippuvainen raaka-aineista, jotka tulevat Euroopan ulkopuolelta.
EU:n komission jo vuonna 2016 tilaama selvitys tunnisti 47 erilaista raaka-ainetta, jotka olivat tärkeitä eurooppalaiselle puolustusteollisuudelle. Edellä mainitusta määrästä peräti 39 raaka-ainetta oli teollisuudelle suoranaisia välttämättömyystuotteita.
Käytännössä ilman edellä mainittuja raaka-aineita eurooppalainen metalliteollisuus ei kykenisi valmistamaan muun muassa erikoisterästä ja myymään sitä edelleen eteenpäin puolustusteollisuuden tarpeisiin.
Ongelmaa syventää edelleen se, että raaka-aineiden lähtömaana ovat usein Kiina ja monet päiväntasaajan eteläpuolella olevat Afrikan maat. Ne taas ovat toimineet jo pitkään yhteistyössä Venäjän ja Kiinan kanssa.
Afrikan yhteistyö Kiinan ja Venäjän kanssa on ulottunut monissa tapauksissa teiden ja satamien rakentamisesta aina paljon julkisuutta saaneisiin valtion turvallisuuspalveluihin saakka. Venäjälle ja Kiinalle Afrikka on siten ollut strateginen valinta.
Kiina on strateginen ongelma myös USA:lle
Euroopan aseteollisuus ei ole Kiina-riippuvuutensa kanssa yksin, vaan ongelma koskee jopa Euroopan tärkeintä liittolaista ja aseiden toimittajaa Yhdysvaltoja.
Kiina on kriittisten raaka-aineiden suurin globaali toimittaja, kun tarkastelussa ovat mukana kaikki harvinaiset maametallit (REE:t) ja muut kriittiset raaka-aineet. Niillä tarkoitetaan raaka-aineita, jotka ovat välttämättömiä niin kansalaisten jokapäiväiselle elämälle kuin laajalle joukolle eri teollisuudenaloja. Kriittisissä raaka-aineissa keskeistä on myös niihin liittyvä merkittävä toimitus- ja saatavuusriski, jolloin niiden ympärille syntyy myös maailmanpoliittinen ja strateginen ulottuvuus.
Länsimaiden näkökulmasta vaarallisinta on se, että jopa amerikkalaiset asejärjestelmät ovat viime kädessä riippuvaisia Kiinasta. Pitkälle kehittyneistä asejärjestelmistä puhuttaessa unohdetaan hyvin usein se, miten asejärjestelmät nojautuvat aina harvinaisiin maametalleihin. Esimerkiksi amerikkalaisten ohjusten ohjausjärjestelmät, tutkat ja kaikuluotaimet pitävät sisällään useita raskas-ja maametalleja.
Kiina on hallinnut jo pitkään maailman harvinaisten maametallien tuotantoa, ja mikä vielä edellistäkin vaarallisempaa, Kiina kontrolloi edelleen myös raaka-aineiden prosessointia. Tämä muodostaa kriittisen pullonkaulan Yhdysvaltojen ja muun maailman turvallisuuden kannalta.
Edellä mainittua taustaa vasten ei ole enää kummallista pohtia, miten Euroopan kyky suunnitella ja tuottaa puolustukselle välttämättömiä tarvikkeita on hapertunut. Eurooppa ei kykene tuottamaan lähitulevaisuudessa esimerkiksi viidennen sukupolven hävittäjiä, vaan on tukeutunut amerikkalaisvalmisteisiin Lockheed Martin F-35-hävittäjiin. Sama koskee eurooppalaista ammusteollisuutta.
Maailman viisi suurinta aseteollisuusyritystä ovat Yhdysvalloissa. Tukholman kansainvälisen rauhan tutkimuslaitos Siprin kokoaman sadan suurimman yrityksen listan kärkipäähän sijoittui 40 amerikkalaisfirmaa, joiden yhteenlaskettu aseiden myynti oli toissa vuonna 299 miljardia dollaria.
Eurooppalaisten vielä vasta pohtiessa aseteollisuutensa tilaa, Venäjällä on taas siirrytty jo kohti sotataloutta. Strateginen kumppanuus Kiinan kanssa ja sujuvat yhteydet Afrikan diktaattoreihin takaavat venäläiselle puolustusteollisuudelle tarvittavat raaka-aineet ja puolivalmisteet myös jatkossa.
Venäjä ja Vladimir Putin pelaavat pitkää peliä. Moskova on ollut jo pitkään tietoinen erityisesti Euroopan heikkouksista. Koska aseteollisuutta ei ajeta hetkessä ylös, päätöksillä ja toimenpiteillä on nyt todella kiire. Jos Yhdysvalloissa vaihtuu vuoden päästä valta, Eurooppa on todellisessa vaarassa jäädä yksin erityisesti ammusten ja sotakaluston toimitusten suhteen.
Eurooppalaisten on huolehdittava vihdoin itsestään
Euroopassa unohdetaan valitettavan usein se, miten Yhdysvaltain ulkopolitiikassa on ollut säännöllisesti kausia, jolloin Eurooppa on jäänyt vähäiselle huomiolle maan kiinnostuksen ollessa toisaalla. Näin on ollut Theodore Rooseveltin (1901–1909) presidenttikaudesta lähtien aina 2000-luvulle asti. Tämä nähtiin esimerkiksi Barack Obaman ensimmäisellä kaudella. Euroopassa unohdetaan usein myös se, että Yhdysvallat ei ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö tai sotilaallinen automaatti, jolta voidaan saada vastikkeettomasti tukea ja apua aina silloin, kun Euroopassa on hätä. Yhdysvallat on poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen supervalta, joka tukee liittolaisiaan aina silloin, kun maa näkee siitä itse hyötyvänsä.
Lähihistoriassa on ollut myös tilanteita, jolloin Yhdysvaltain ja Euroopan intressit eivät ole kohdanneet, vaan ovat olleet jopa ristiriidassa keskenään. Näin kävi Suezin kriisissä (1956) , kun Britannia ja Ranska aloittivat sodan Egyptiä vastaan. Vielä tuoreempi esimerkki länsiliittouman ristiriidoista on Syyrian sodasta. Presidentti Donald Trump päätti vetää amerikkalaiset joukot pois Koillis–Syyriasta, jonka seurauksena kurdiliittolaiset jäivät turkkilaisten joukkojen armoille. Trumpin päätös sai Ranskan presidentti Emmanuel Macronin julistamaan saman tien Naton ”aivokuolleeksi” järjestöksi.
Strateginen autonomia on haavekuva
Groningenin yliopiston tutkija Xiatong Yang julkaisi muutama kuukausi sitten kriittisen analyysin Emmanuel Macronin visiosta itsenäisestä ja autonomisesta Euroopasta. Macronin ajattelun lähtökohta on se, että Ranska ei suostu olemaan maailmanpolitiikassa Yhdysvaltain vasalli vaan pikemminkin yhteistyökumppani. Macron haluaa niin ikään, että Eurooppa muodostaa itse näkemyksensä maanosan tulevaisuudesta, eikä ole konfliktin osapuoli sodissa, joissa sen omat intressit eivät ole uhattuina. Käytännössä Euroopan pitäisi tulevaisuudessa muodostaa maailmanpolitiikassa kolmas napa Kiinan ja Yhdysvaltain rinnalle.
Yangin mukaan ajatus on kuitenkin kaiken kaikkiaan vaikeasti toteutettava ja jopa epärealistinen. Eurooppa on monella tapaa Kiinan lisäksi riippuvainen Yhdysvaltain sotilaallisesta ja teollisesta tuesta. Ukrainan sota räjäytti viimeinkin eurooppalaisten johtajien tajunnan kylmään reaalimaailmaan, jossa maanosan riippuvaisuus amerikkalaisten tuesta oli kasvanut eksponentiaalisiin mittoihin. Siprin mukaan vuosien 2017 ja 2022 välisenä aikana USA yksin varusti ja toimitti 65 prosenttia puolustusliiton aseiden määrästä.
Yangin mukaan trendi on tulevaisuudessakin vastaavanlainen ja koko ajan kasvava. Eurooppa on siis jatkossakin riippuvainen Yhdysvaltain tuesta. Ajatus autonomisesta Euroopasta vahvana itsenäisenä toimijana on jo puolustusteollisuuden lähtökohtien vuoksi lähivuosien aikana mahdoton ajatus.
ERMA:n perustaminen ja EU:n strateginen kompassi ovat hyviä askeleita eteenpäin maanosan turvallisuuden takaamiseksi. Kumpikaan ei kuitenkaan poista tehtyjä virheitä Venäjä-politiikan kanssa. Eurooppa maksaa raskasta hintaa siitä, että se ei ole pitänyt riittävästi huolta omasta puolustusteollisuudestaan.
