Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll muistuttaa Iltalehden haastattelussa, että Venäjän keskeinen periaate turvallisuuspolitiikassa on jo hyvin kauan ollut maskirovka, eli harhauttaminen.
– Se tarkoittaa sitä, että kun meillä Suomessa nyt huomio on luonnollisesti itärajan tapahtumissa, niin kannattaa pitää katse myös muualla, Limnell sanoo.
Hän muistuttaa jo kiinalaisen sotapäällikön Sunzin opettaneen 2 500 vuotta sitten Sodankäynnin taito –teoksessaan, että kaikki sodankäynti perustuu harhautukseen.
– Sodankäynnin perusperiaatteet eivät ole muuttunet mihinkään niistä ajoista, vain välineet ovat, Limnell toteaa.
Limnéll korostaa, että Venäjän käyttäytyessä arvaamattomasti ja odottamattomasti, täytyy suomalaisessa yhteiskunnassa olla hereillä ja varuillaan. Limnéllin mukaan paras vastalääke Venäjän toiminnalle onkin päättäväisyys.
– Kun Venäjä toimii tarkoituksella näin, niin sekä poliitikoilta että viranomaisilta ja koko länsimaiselta yhteisöltä tarvitaan päättäväisiä toimia ja päätöksiä, hän sanoo.
Kansanedustaja muistuttaa, että Venäjä pelaa hybridioperaatioineen pitkää shakkipeliä.
– Tämä on yksi siirto, jonka Venäjä on tehnyt. Sillä, miten päättäväisesti vastaamme, on ratkaiseva merkitys sille, miten Venäjä tulee jatkossa meitä koettelemaan, hän korostaa.