Maavoimien esikunnan everstiluutnantti Mika Mäenpää avaa Ukrainan sodan kokemuksia viestipalvelu X:ssä.
– Yhdistävä tekijä näissä on se, että itseasiassa niissä ei ole mitään uutta, vaan nämä ovat oikeastaan vain monissa maissa unohdettuja sotakokemuksia ja löytyvät monien maiden ohjesäännöistä.
Hänen mukaansa sotiminen kiinteissä taisteluasemissa on tullut esille Ukrainan taistelukentällä.
– Erityisesti monilla alueilla soditaan taisteluhaudoissa. Taisteluhautojahan on kaivettu jo 1800-luvulta, mutta saavutti huippunsa 1930-luvulla, kunnes liikesota sai unohtamaan ne.
Sosiaalisessa mediassa on jaettu paljon videoita, jotka näyttävät Ukrainan joukkojen vyöryttävän taisteluhautoja edetessään.
– En mene sen enempää heidän käyttämiin taktiikoihin, koska taustatietoja on vähän ja arviointia on vaikea tehdä, Mika Mäenpää sanoo.
– Taisteluhaudan vyörytys oli meilläkin jo lähes unohdettu taito. Sitä ei opetettu 2010-luvulla monessakaan yksikössä varusmiehille. Ukrainan opit näkyy myös tässä, ja asia on tuotu takaisin koulutukseen niin varusmiehille kuin reserviläisillekin.
Hänen mukaansa vyöryttämisen oikea suoritustapa löytyy ohjesäännöstöstä, ja ampumaohjelmisto mahdollista harjoittelun kovilla ampumatarvikkeilla.
– Temppu ei ole ihan yksinkertainen, Mäenpää toteaa viitaten Taistelijan oppaaseen vuodelta 2013 (jutun alla).
– Tärkein huomio on, että vyöryttäminen vaatii taistelujaotuksen muutoksia ja huolellista suunnittelua. Vyöryttämiseen tulee varustautua lisä a-tarvikkein ja varaamalla reilusti heitteitä mukaan. Singot & muu ei-välittöm. tarv. jätetään tukiosalle vyöryttämisen ajaksi.
Usein ajatellaan, että työ tehdään vain taisteluhaudassa. Tulitukiosan rooli on Mäenpään mukaan kuitenkin merkittävä. Se estää lisävoimia pääsemästä hautaan vyöryttäjien eteen ja häiritsee haudassa olevaa puolustajaa pakottamalla heidät suojautumaan.
– Erityisesti otettaessa takaisin vihollisen valtaamaa omaa hautaa tai vyörytettäessä kahdesta suunnasta korostuu taistelutunnus. Vyörytys on myös ainoa paikka ilma-ammunnan ohella, jossa RK:n sarjatulella lyhyitä sarjoja ampuen on merkittävää hyötyä.
Ajattelin käydä läpi hiukan Ukrainan sodan kokemuksia parissa langassa. Yhdistävä tekijä näissä on se, että itseasiassa niissä ei ole mitään uutta, vaan nämä on oikeastaan vain monissa maissa unohdettuja sotakokemuksia ja löytyvät monien maiden ohjesäännöistä. Start/X
— Mika Mäenpää (@MMaenpaa1) December 2, 2023
Tärkein huomio on, että vyöryttäminen vaatii taistelujaotuksen muutoksia ja huolellista suunnittelua. Vöyryttämiseen tulee varustautua lisä a-tarvikkein ja varaamalla reilusti heitteitä mukaan. Singot & muu ei välittöm. tarv. jätetään tukiosalle vyöryttämisen ajaksi. (s.171) 5/x pic.twitter.com/zr6b9GrYyn
— Mika Mäenpää (@MMaenpaa1) December 2, 2023
Usein ajatellaan, että työ tehdään vain tausteluhaudassa. Tulitukiosan rooli on merkittävä. Se estää lisävoimia pääsemästä hautaan vyöryttäjien eteen ja häiritse haudassa olevaa puolustajaa pitämällä päät alhaalla.
(s.173)
7/x pic.twitter.com/YtJp3ZFUnV— Mika Mäenpää (@MMaenpaa1) December 2, 2023