Äänestyspaikkoja Helsingissä. LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

USU: Suomalaiset painottavat presidentin valinnassa kokemusta ja arvoja

Kokemusta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta piti tärkeänä enemmistö vastaajista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokemus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä arvomaailma presidentinvaalien ehdokkailla vaikuttavat eniten suomalaisten äänestyspäätökseen, kertoo Uutissuomalaisen tuore gallup.

Kokemusta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta piti tärkeänä 64 prosenttia vastaajista.

Gallupissa kysyttiin, mitkä ehdokkaisiin liittyvistä asioista vaikuttavat äänestyspäätökseen eniten. Vaihtoehtoja oli 16, joista piti valita vähintään kolme.

Kokemusta painottivat erityisesti vanhemmat vastaajat, kun nuoremmilla arvot nousivat merkittävimmäksi tekijäksi.

Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Maarika Kujanen ei pidä tulosta yllätyksenä ja vastaavia tuloksia on saatu myös aiemmissa kyselyissä.

– Ulkopolitiikka on ainoa keskeinen politiikan osa-alue, jossa presidentillä on aidosti valtaa, ja siihen liittyvissä asioissa presidentti on mediassa eniten näkyvillä. Arvomaailma vaikuttaa siihen, miltä pohjalta presidentti toimii, ja arvot painottuvat myös siksi, että presidentinvaalit ovat ennen kaikkea henkilövaalit.

Muita merkittäviä tekijöitä, joita vastauksista nousi, olivat kokemus valtakunnan politiikasta sekä yhteistyöverkostot ja esiintymistaidot. Puoluekannan nosti tärkeäksi vain 16 prosenttia.

– Puoluekannan osalta ihmisten painotuksessa on selvä ero eduskuntavaaleihin, joissa puoluekannalla on paljonkin merkitystä. Suomalainen äänestäjä selvästi ymmärtää, että presidentinvaaleissa puoluekanta ei niinkään vaikuta lopputulokseen, vaikka muissa vaaleissa paikat jaetaan ensisijaisesti puoluekannatuksen perusteella, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Theodora Helimäki sanoo.

Vähiten merkitystä päätökselle vastaajille oli työkokemuksella politiikan ulkopuolella, koulutuksella, armeijan käymisellä tai sukupuolella ja iällä. Jonkin näistä valitsi alle 10 prosentilla vastaajista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)