Ilmoitus toimitetaan äänioikeutetulle joko postitse tai Suomi.fi-palveluun joulu−tammikuun aikana. Ilmoitukset lähetetään viimeistään 4.1.2024.
Presidentinvaalissa äänioikeus on jokaisella Suomen kansalaisella, joka on täyttänyt 18 vuotta 28.1.2024 mennessä. Tulevissa vaaleissa on äänioikeutettuja noin 4,5 miljoonaa.
Koska vaali voi olla kaksivaiheinen, äänioikeutetulle lähetetään presidentinvaalissa kaksi samansisältöistä äänioikeusilmoitusta. Näistä löytyvät äänioikeutetun nimi, vaalipäivä ja vaalipäivien äänestyspaikka sekä tietoa lähellä olevista ennakkoäänestyspaikoista.
Presidentinvaalin varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikka, joka on sama sekä ensimmäisessä että mahdollisessa toisessa vaalissa, määräytyy äänestäjän väestötietojärjestelmään merkityn vakinaisen asuinpaikan perusteella.
Digi- ja väestötietovirasto on poiminut vuoden 2024 presidentinvaalin äänioikeusrekisterin väestötietojärjestelmästä 8.12.2023. Äänioikeusrekisteriä koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 12.1.2024.
Mikäli äänioikeutettu muuttaa 8.12. jälkeen, äänestyspaikka määräytyy aiemman asuinpaikan mukaisesti.
Presidentinvaalin ensimmäisessä vaalissa 28.1.2024 ja mahdollisessa toisessa vaalissa 11.2.2024 käytetään samaa äänioikeusrekisteriä. Myös mahdollisen toisen vaalipäivän äänestyspaikka määräytyy 8.12. osoitetietojen perusteella.
Joulu−tammikuussa lähetetään kirje ensimmäistä kertaa presidentinvaalissa äänestäville. Kirjeessä kerrotaan lähestyvistä vaaleista ja kannustetaan käyttämään äänioikeutta.
Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 17.-23.1.2024 ja ulkomailla 17.-20.1.2024. Ensimmäisen äänestyksen vaalipäivä on sunnuntai 28.1.
Mahdollisen toisen äänestyksen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2. Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 31.1.-6.2.2024 ja ulkomailla 31.1.-3.2.2024.
Presidentinvaalin vaalipäivänä voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka mainitaan äänioikeusilmoituksessa. Sen sijaan ennakkoäänestyspaikan voi valita vapaasti.