Oluttuoppi terassilla Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Haittaako juominen työtäsi? Tunnista nämä vaaranmerkit

Viime vuosina yleistynyt etätyö on tehnyt ongelman tunnistamisen vaikeammaksi.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkoholi on yksi merkittävimpiä terveyshaittojen aiheuttajia Suomessa. Pitkälle jatkuessaan alkoholin ongelmallinen käyttö aiheuttaa ongelmia myös henkilön suoriutumiseen työelämässä ja voi johtaa pahimmillaan vakaviin virheisiin tai jopa potkuihin.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtavan asiantuntijan Heidi Furun mukaan alkoholi on suomalaisessa työelämässä edelleen päihde numero yksi, joka aiheuttaa eniten työkyvyttömyyttä.

Tilastojen mukaan naisista kymmenen ja miehistä 17 prosenttia käyttää alkoholia riskitasolla.

– Suurin osa alkoholin ongelmakäytöstä ei kuitenkaan näy tilastoissa, mutta aiheuttaa silti ongelmia työpaikoilla, Furu kertoo Verkkouutisille.

Selvin merkki alkoholin aiheuttamista ongelmista on toistuvasti humalassa tai krapulassa esiintyminen työpaikalla. Siinä vaiheessa ongelma alkoholin kanssa on Furun mukaan edennyt jo pitkälle. Siksi asiaan tulisi hänen mukaansa puuttua paljon aiemmin.

– Työkaverit havaitsevat merkit yleensä aiemmin, kun esihenkilö, ja he ovat siksi avainasemassa.

– Ystävällinen, suora ja vilpitön kysymys ”Miten sulla menee? Huolestuin kun huomasin, että …?” on yleensä tehokkaampi, kun kierrellen ja kaarrellen lähestyminen, Furu neuvoo hyvää lähestymistapaa.

Furun mukaan esihenkilön kannattaa ottaa päihdeongelma puheeksi heti, kun asia nousee esille.

– Mitä pidemmälle puheeksi ottoa siirtää, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Ongelmiin on helpompi löytää ratkaisuja niiden ollessa vielä pieniä. Sitä ei tarvitse pelätä, että ottaa huolen puheeksi, vaikka toisella ei olekaan päihdeongelmaa.

Asiantuntijan mukaan asia kannattaa ottaa puheeksi mieluummin liian aikaisin tai turhaan, kun ei ollenkaan.

– Puuttuminen ei ole kyttäämistä vaan väittämistä parhaimmillaan.

Kun esihenkilö ottaa asian puheeksi, pitää huolehtia, että sitä ei tee julkisesti työkavereiden nähden.

– Kannattaa kuvata suoraan, mitä on havainnut ja sitten kuunnella, mitä toisella on sanottavana. Herkästi ohjaisin työntekijän myös työterveyshuoltoon arvioon ja tarvittaessa hoitoon. Työterveyteen asian huomaamista ja puheeksi ottoa ei kuitenkaan voi ulkoistaa, sillä työterveys kuulee päihdeongelmasta yleensä viimeisenä.

Mitkä seikat sitten yleensä vihjaavat siitä, että työntekijällä olisi ongelmia alkoholinkäytön kanssa? Monelle saattaa ensimmäisenä tulla mieleen maanantaiset poissaolot ja ”rokulipäivät”.

– Siinä vaiheessa ongelma on kuitenkin jo vaikea. Päihdeongelma on yleensä ilmoitellut itsestään jo aiemmin muilla tavoin kuten kärttyisyytenä, vetäytymisenä, virheinä työssä, vaikeutena pysyä aikatauluissa, olemuksen muuttumisena, kielteisinä asiakaspalautteina tai siten, että asiakasillallisilla tai pikkujouluissa on mennyt överiksi, Furu toteaa.

Tyypillistä alkoholinkäytön aiheuttamille poissaoloille on myös se, että työntekijä yrittää naamioida ne jonkun muun syyn, kuten flunssan aiheuttamiksi.

Etätöissä työntekijällä on huomattavasti pienempi riski jäädä kiinni päihteidenkäytöstä työajalla. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO
Etätyö teki ongelmien tunnistamisesta vaikeampaa

Työntekijöiden alkoholin ongelmakäytössä ei ole Furun mukaan tapahtunut viime vuosina merkittäviä muutoksia. Viime vuosina yleistynyt etätyö on tuonut kuitenkin uudenlaisia haasteita kuten sen, että työntekijän päihdeongelmaa voi olla aiempaa vaikeampaa tunnistaa.

Tämä johtuu siitä, että etätyössä työntekijällä on pienempi riski jäädä kiinni päihteidenkäytöstä työajalla. Riski on suuri etenkin niillä, jotka työskentelevät kokonaan etänä.

– Kuinka huomata päihdeongelma, jos ei näe toista koskaan livenä? Etänä työskennellessä ei ole vaaraa, että kukaan huomaa hengityksestä vanhan viinan hajun tai sen että pääsi käyntiin aamun sijaan vasta lounasaikaan.

Mikäli työntekijä pitää tietokoneensa kameraa kiinni etäkokouksissa, hänen nuhjuinen olemuksensakaan ei pääse kiinnittämään muiden huomioita.

Lisääntynyt etätyöskentely on Furun mukaan johtanut osalla myös siihen, että aiemmin viikonloppuihin rajoittunut alkoholin käyttö on levinnyt etätyön myötä koko viikolle.

– Ongelma voi pelkässä etätyössä päästä aika pahaksi, ennen kun se havaitaan töissä. Tämä haastaa työpaikat ja esihenkilöt miettimään, miten varmistetaan, että yhteys jokaiseen työntekijään säilyy aktiivisena ja elävänä., Furu toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)