Suomessa ja Ruotsissa tehty tutkimus osoittaa, että lämpötilan vaihtelulla ja ilmaston pitkäaikaisella lämpenemisellä on vaikutuksia lintujen siiven pituuteen ja painoon.
– Suuri ruumiin koko on edullinen kylmissä olosuhteissa, koska tällöin lämpöä haihduttavaa pinta-alaa on suhteessa vähemmän ruumiin tilavuuteen, kertoo tutkijatohtori Laura Bosco Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseo Luomuksesta.
Niin kutsutun Bergmannin säännön mukaan useilla lajeilla yksilöt ovatkin suurikokoisempia pohjoisessa kuin etelässä. Esimerkiksi Utsjoen varpuset ovat suurempia kuin Helsingin varpuset.
Talvinen ilmasto on lämmennyt 50 vuodessa noin kolme astetta, mikä on suosinut luonnonvalinnan kautta pienikokoisempia yksilöitä.
– Muutokset eivät ole valtavia, mutta esimerkiksi 1980-luvulta lähtien punatulkkujen siiven pituus on lyhentynyt noin millin ja paino pudonnut kaksi grammaa, vajaan kymmenyksen koko linnun painosta, Bosco tarkentaa.
Kun edellinen talvi on ollut lämmin, on talvehtivien lintujen keskimääräinen koko pienempi. Tämä viittaa siihen, että leutoina talvina talvesta selviää hengissä enemmän pienikokoisia yksilöitä. Siiven pituus on osittain periytyvä ominaisuus ja talvesta hengissä säilyneet pienikokoiset yksilöt saavat todennäköisemmin myös pienikokoisia jälkeläisiä.
Linnun painoon vaikuttaa puolestaan suoraan saman talven lämpötila. Mitä kylmempää, sitä enemmän kannattaa olla vararavintoa pahan päivän varalta. Lämpimällä säällä linnuilla on vähemmän vararavintoa, koska se tekee niistä kömpelöitä ja alttiimpia pedoille.
– Talvien ankaruus vaihtelee vuosittain ja tämän talven kylmistä säistä selviävät todennäköisemmin suurikokoiset yksilöt, peilaa yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta tutkimustuloksia kuluvan talven sääoloihin.
Tutkimuksessa käytettiin mittatietoja lähes 300 000 lintuyksilöstä 24 lajista Suomesta ja Ruotsista. Aineiston ovat keränneet vapaaehtoiset lintujen rengastajat. Tutkimusta johtivat Helsingin yliopiston tutkijat, ja tulokset on julkaistu Global Ecology and Biogeography-tiedesarjassa.