Yhteensä 15 henkilöä tuli eilen ja toissapäivänä luvatta maastorajan yli.
Kaakkois-Suomen rajavartiosto otti torstaina kiinni 11 henkilön joukon, neljä henkilöä tuli keskiviikkona. Kaikkia epäillään valtionrajarikoksista.
– Tilanne lähti siitä, että Viipurin alueen rajavaltuutettu ilmoitti kollegalleen Suomessa, että tällainen havainto liikkumisesta on heidän puolellaan. Suuntasimme kohdealueelle omia resursseja ja havaitun 11 henkilön kiinniotto sujui rauhallisesti, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Heikki Ahtiainen Verkkouutisille.
Tulijat otettiin kiinni Lappeenrannassa Nuijamaan ja Joutsenon välisellä alueella. Ahtiaisen mukaan kiinniotto tapahtui tiestön läheisyydessä, ei siis keskellä metsää.
Henkilöt ovat Iranin kansalaisia ja he hakivat turvapaikkaa kiinnioton yhteydessä.
Helsingin Sanomat kertoi eilen, että neljän miehen joukko saapui parikkalalaisen eläkeläisnaisen pihaan keskiviikkona aamuvarhain.
Ahtiainen myöntää, että Parikkalaan tulleet havaittiin vasta, kun he koputtivat asukkaan ikkunaan, joka soitti hätäkeskukseen.
– Kyllä se lähti siitä, paikallisen oma havainto. On tapauskohtaista, että mistä nämä lähtevät liikkeelle, onko se sitten venäläisten ilmoituksesta vai meidän omista havainnoista tai paikallisten havainnosta.
Luvattomia rajanylityksiä on aiemminkin ollut silloin tällöin. Ahtiaisen mukaan voidaan kuitenkin pitää harvinaisena, että kerralla tulee näinkin monta ihmistä.
– Tämä ei ole ihan normaalia, että on näin iso joukko ja sydäntalvella. Yleensä on ollut 1-2 hengestä kyse.
Poikkeavaa on myös se, että ilmi tulleiden tietojen valossa tulijoita on avustettu Venäjän puolella.
– Jonkinlaista avustusta heillä on ollut, eli joku avustaja on saattanut heitä rajan läheisyyteen. Sitä juurikin esitutkinnassa nyt selvitetään, että mitä ovat nämä järjestäjät, jotka mahdollistavat saattamista.
Ahtiaisen mukaan yhteistyö Venäjän viranomaisten kanssa on ollut toimivaa ja he pyrkivät estämään omalta osaltaan luvatonta liikkumista.
Mitä jos maastorajan ylitykset alkavat lisääntyä, kun raja-asemat ovat kiinni?
– Keli lisää vielä tällä hetkellä meidän etua, kevät voi olla vaikeampi, Ahtiainen arvelee.
– Toivotaan, että venäläiset tekevät oman työnsä ja estävät omalta puoleltaan, ja me teemme täällä oman työmme. Seuraamme tilannetta ja olemme valmiina.
Pitäisikö maastorajan valvontaa sitten tehostaa. Ahtiaisen mukaan sitä on jo tehostettu silloin, kun itärajan rajanylityspaikat suljettiin, ja resursseja on käytössä hyvin.
Rajan läheisyydessä asuvat voivat olla rauhallisin mielin, hän vakuuttaa.
– Tilanne on hallussa ja rauhallinen, joten asukkaiden ei tarvitse olla huolissaan. Ja jos havaitsee tavanomaisesta poikkeavaa liikennettä, niin sitten ilmoittaa siitä viranomaisille.
Valtiorajarikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Valtionrajarikoksesta ei Minilex-palvelun mukaan tuomita ulkomaalaista, joka käännytetään tai karkotetaan maasta, eikä ulkomaalaista, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa tai oleskelulupaa Suomessa.