Punaisenmeren alueen huthikapinallisten ja Iranin iskuista rahti- ja sotalaivoja vastaan voi tehdä yhdeksän havaintoa, vaikkei vielä lukkoon lyötyjä johtopäätöksiä. Näin summaa merisodankäynnin asiantuntija H.I. Sutton Naval Newsin artikkelissaan.
Sutton toteaa, että osan iskuista voi yhdistää Iraniin suoraan, eikä ole epäilystä siitä, etteivätkö huthit saisi tukea Iranilta. Kohteena on ollut kymmeniä aluksia ja maailmankaupalle vaikutukset ovat mittavia.
– Tuskinpa kukaan olisi osannut arvata, että ensimmäiset ASMB-[ballistiset laivantorjunta]ohjukset käyttäisi huthiliike Punaisellamerellä.
Suttonin mukaan Iran on kehittänyt Fateh-110-ohjuksen pohjalta laivantorjuntaversion yli kymmenen vuotta sitten, joka hyödyntää esimerkiksi infrapunasäteilyä kohteeseen hakeutumisessa. Vaikka ne ovat kiinalaisia vastineitaan pienempiä, hitaampia ja kantama on lyhyempi, ne ovat silti varsin kyvykkäitä.
Sutton jatkaa, että viimeisen parin vuoden aikana ohjausmekanismia hyödyntäen on kehitetty runsaasti uusia ohjustyyppejä. Niistä suurin ja kehittynein on Raad-500, josta huthit käyttävät nimeä Tankil.
– Ohjusten kantama ja taistelukärjet vaihtelevat, mutta kaikki muodostavat todellisen uhan. Pienimmät ovat todennäköisesti halvempia ja helpompia piilottaa, mutta niiden kantama riittää kuitenkin Punaisellamerellä.
Venäläisestä H-55-risteilyohjuksesta on Iranissa kehitetty riisuttu versio, jota Suttonin mukaan on toimitettu hutheille ja jota voi löytyä Iranin omista varastoista.
– Hutheille se on keino iskeä halvalla kaukana oleviin maakohteisiin, vaikka pienemmällä taistelukärjellä. Huthien arsenaalilta voi olettaa, että myös tästä on olemassa laivantorjuntaversio. Lähestymistapa poikkeaa länsimaista, joilla on ollut tapana hankkia vähän mutta kalliita risteilyohjuksia, Sutton analysoi.
Hän jatkaa, että myös kamikaze-droneilla, kuten iranilaisilla Shahedeilla saadaan paljon vahinkoa aikaan ja ne haastavat puolustusta.
– Yleensä on ajateltu, että niistä on hyötyä vain kiinteisiin kohteisiin, mutta Iran on osoittanut, että niillä voi iskeä myös laivoihin käsittämättömien matkojenkin päästä. Vähintään kahteen laivaan on osuttu näin, ja toiseen erittäin pitkältä matkalta.
Sutton toteaa, että sota-aluksia vastaan lennokeista ei juuri ole vaaraa, mutta kauppalaivoille ne ovat huolenaihe. Myöskään AIS-paikannusjärjestelmän pois kytkeminen vihollisen varalta ei auta, sillä ”haamualukset” huomataan helposti etenkin tunnetuilla laivareiteillä.
Modernit, suuret rahtilaivat eivät kuitenkaan Suttonin mukaan uppoa helposti, koska ne on suunniteltu turvallisiksi – tosin ei ehkä ohjusiskut mielessä.
– Riskit ovat kyllä merkittäviä, mikäli niihin osuu ohjuksia, mutta käytännössä vain harva, jos mikään, uppoaa.
– Sotalaivat ovat sitten taas pienempiä ja niiden kriittisimmät osat siten tiiviimmällä alueella, mutta vastapainona ne voivat puolustautua sekä torjua vahinkoja, jos pahin sattuisikin tapahtumaan.
Laivaston aluksia uhkaavat Suttonin mukaan laajat droonihyökkäykset useasta suunnasta, pintaohjukset sekä laivantorjuntaohjukset.
– Monen, tai jopa useimpien, sota-alusten puolustusjärjestelmät ovat tällaiseen ympäristöön liian keveitä ja kehitys suhteessa uhkien laajenemisvauhtiin on hidasta, arvioi Sutton ja muistuttaa, että alusten pitäisi pystyä torjumaan paitsi itseensä, myös naapurialuksiin suunnatut ohjukset.
Suttonin mukaan lännen vastaiskuissa hyödyllisimpiä ovat luultavasti viime aikoina nähdyt, eli ne, joissa asevarastoihin Jemenissä isketään, ennen kuin ohjuksia on ehditty laukaista Punaisellemerelle. Silti hän epäilee, etteivät lännen operaatiot pane lopullista pistettä hyökkäyksille.
– Pelotteen merkitys vastustajalle, jolla ei juuri ole hävittävää, on rajallinen, toteaa Sutton, jonka mukaan kapinalliset ovat saattaneet siirtää järjestelmiään suojaan.
Yhdysvallat ja Britannia jatkoivat iskuja huthien sotilaskohteisiin Jemenissä viime yönä.
Mitä hyökkäyksillä tavoitellaan?
Sutton varoittaa artikkelissaan myös aliarvioimasta iranilaista teknologiaa, sillä ”hypetyksen ja mahtipontisten väitteiden” taustalla piilee oikeita vaaroja, etenkin Punaisenmeren kaltaisessa epäsymmetrisessä tilanteessa.
– Tähän mennessä yksikään laiva ei ole uponnut, mahdollisesti siksi, että sitä ei ole yritettykään. Aseiden ja taktiikoiden käytössä voi nähdä viitteitä siitä, että maalina olevaa laivaa ei ole haluttu upottaa. Voi siis olla, että hyökkäyksien tavoitteena on pelkästään näyttää, että uhka on todellinen, Sutton sanoo.
Laivojen upottaminen voi kuitenkin sota-alusten kohdalla olla tarkoituksena.
– Ja ainakin periaatteessa se olisi iranilaisella aseteknologialla mahdollista.
Mitä sitten on odotettavissa tulevaisuudessa? Suttonin mukaan sitä on vaikea ennustaa.
– Iranilla uskotaan olevan paljon sellaista kapasiteettia, mitä vielä ei ole käytetty. Iran sekä huthit voivat myös kehittyä tehokkaammiksi, jos he oppivat iskuistaan, kuten vaikuttaa. Konflikti ei todellakaan ole ohi ja seuraava yllättävä tilanne voi tulla eteen vaikkapa jo huomenna.
