Toimittaja Jeroen Visser toimi hollantilaisen sanomalehden kirjeenvaihtajana Soulissa vuosina 2016-2020 ja tuona aikana hän erikoistui Pohjois-Korean tilanteeseen.
Erityisesti häntä kiinnosti syksyllä 1996 tapahtunut selkkaus, jossa pohjoiskorealainen sukellusvene ajoi karille Etelä-Korean vesillä. Sukellusvenekriisiä käsiteltiin myös YK:n turvallisuusneuvostossa, mutta sittemmin asia painui unohduksiin.
Tehtävä Etelä-Koreassa
Pohjois-Koreasta ylivoimaisesti paras tapa päästä etelään huomaamatta on liikkua meriteitse. Maaraja on tiiviisti suljettu ja siroteltu täyteen aitoja, piikkilankaa, vartiotorneja ja maamiinoja, mutta lähes 2 500 kilometriä pitkä rannikko tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia.
Syyskuussa 1996 Pohjois-Koreasta lähti liikkeelle noin 30 metriä pitkä sukellusvene. Normaalisti miehistö oli 21 hengen suuruinen, mutta nyt mukana oli viisi vierasta: kolme vakoojaa sekä poikkeuksellisesti Pohjois-Korean merioperaatioiden johtaja ja hänen apulaisensa.
Tehtävä oli yksinkertainen, vakoojat oli saatava maihin ja nämä olisivat siellä 24 tunnin ajan haalimassa tietoja Gangneungin kaupungin ympäristön eri kohteista. Kokonaisuutena operaation kesto olisi viisi päivää. Vastaavankaltaisia tehtäviä oli tehty useita aiemminkin.
Vakoojat pääsivät maihin, mutta paluun aikana sää oli muuttunut myrskyiseksi ja sukellusvene oli aivan liian lähellä rantaa. Alus ajautui karille ja kapteeni päätti evakuoida miehistön.
Etsintä
Sukellusveneen jouduttua haaksirikkoon Pohjois-Koreasta tuli radiolla käsky räjäyttää alus ja tuhota kaikki todistusaineisto. Miehistöön iski paniikki, koska minkäänlaista pakosuunnitelmaa ei ollut. Maihin oli kuitenkin mentävä ja yritettävä paeta kotimaan puolelle. Miehet jakaantuivat pienempiin ryhmiin, jotta heidän olisi helpompaa vältellä etsijöitä.
Tunkeutujilla oli tosiaan syytä huoleen, sillä eteläkorealaisten havaittua vieraan sukellusveneen, armeija julisti korkeimman hälytystilan ja kymmeniätuhansia sotilaita hälytetään jahtaamaan soluttautujia.
Pohjoiskorealaisten vakoojien epäonnistuttua tehtävässään, määräykset olivat selkeät. Oli joko taisteltava kuolemaan asti tai tehtävä itsemurha. Yleensä kun eteläkorealaiset havaitsivat mereltä tulevan soluttautumisyrityksen, se päättyi lähes aina pohjoiskorealaisten joukkoitsemurhaan.
Joissain tapauksissa soluttautumisryhmän johtaja saattoi teloittaa alaisensa ja yrittää itse paeta. Näin ilmeisesti tapahtui 11 sukellusveneen miehistön jäsenen kohdalla, sillä heidät löydettiin vuorilta kuolleina. Jokaisella oli ampumahaava niskassa tai päässä. Joka tapauksessa vielä toistakymmentä pohjoiskorealaista sukellusveneestä poistunutta miestä oleskeli Etelä-Korean alueella.
Eteläkorealaiset seurasivat jännittyneinä ajojahtia. Edellisen kerran näin monia vihollistaistelijoita soluttautui maahan vuonna 1968. Tämä on myös ensimmäinen yhteenotto Pohjois-Korean kanssa, jota eteläkorealaiset saattoivat katsella suorana televisiosta.
Useissa tulitaisteluissa pohjoiskorealaisia saatiin eliminoitua, mutta myös eteläkorealaiset kärsivät tappioita, kaikkiaan 18 miestä kaatui ja 27 haavoittui.
Yksi selviytyjä
Pohjoiskorealaisista vain yksi saatiin elävänä kiinni, hän oli sukellusveneen perämies Lee Kwang-soo. Karilleajon jälkeen hän irtautui muista ja yritti omin voimin päästä takaisin kotimaahansa. Pakomatkallaan Lee ihmetteli ihmisten vaurasta arkea, pohjoisen propagandassahan korostettiin, että etelänaapuri oli umpiköyhä Yhdysvaltojen sätkynukke.
Pakomatka jäi lyhyeksi, sillä hänet saatiin kiinni eräältä maatilalta. Lee oli siis epäonnistunut tehtävässään ja jäänyt elävänä vihollisen vangiksi. Todennäköisesti tämä kostettiin hänen perheenjäsenilleen, jotka joutuivat poliittisille rikollisille tarkoitetulle vankileirille. Nämä leirit ovat Pohjois-Korean pahimpia, niitä on usein verrattu toisen maailmansodan ajan Saksan keskitysleireihin.
Visser otti yhdeksi tehtäväkseen selvittää Lee Kwang-soon kohtalon. Pohjois-Korean koston pelossa mies ei kiinnijäämisensä jälkeen esiintynyt julkisuudessa, mikä oli viisasta, sillä Pohjois-Koreassa miestä ei ollut unohdettu.
Esimerkiksi vuonna 2013 Etelä-Korea tuomitsi erään vakoilijaksi osoittautuneen naisen neljäksi vuodeksi vankeuteen, koska hän oli yrittänyt selvittää Leen olinpaikan. Tehtävän onnistuessa seurauksena olisi väistämättä ollut pohjoiskorealaisten agenttien isku.
Toimittaja sai kuitenkin selville, ettei Lee joutunut koskaan vankilaan vakoilusta, vaan hän sai työpaikan Etelä-Korean laivastossa opettajana. Hän kierteli eri sotilastukikohdissa opettamassa muassa pohjoiskorealaisten solutustaktiikkaa.
Vuosien mittaan Lee oli kuitenkin antanut joitakin haastatteluja ja niiden perusteella hän oli täysin hylännyt Pohjois-Korean ideologian. Itse asiassa hän suhtautui kriittisesti Pohjois-Koreaan annettuun apuun. Lee oli varma, että kaikki avustustarvikkeet menivät suorinta tietä eliitille, kansa ei nähnyt niistä vilaustakaan.
Jeroen Visser: Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi. Suomentanut Katja Kärkkäinen. 238 sivua. Docendo.
