Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok./EPP) kommentoi torstaina alkavaa EU-johtajien huippukokousta, jossa on tarkoitus päästä sopuun muun muassa Ukrainan 50 miljardin euron rahoituspaketista.
Alkuperäinen sopu piti saavuttaa jo viime joulukuussa, mutta Unkarin pääministeri Viktor Orban käytti veto-oikeuttaan. Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta, kun Unkari asettui poikkiteloin EU:n päätöksenteossa.
– Jäsenmailla ei ole varaa epäonnistua. Pelissä on ennen kaikkea Ukrainan tukemisen tulevaisuus, mutta myös koko EU-päätöksentekojärjestelmän uskottavuus, toteaa Sarvamaa.
Hänen mielestään Orbanin toimia on katsottu liian kauan vierestä, ja nyt sille on pantava stoppi.
– EU:n täytyy kyetä päätöksentekoon myös ilman Unkaria ja sen jatkuvia hidastustoimia.
Euroopan parlamentti on jo ottanut kantaa Unkarin toimiin Sarvamaan neuvottelemassa päätöslauselmassa.
– Parlamentin kanta on selvä. Me olemme valmiita jäädyttämään Unkarin äänioikeuden EU-päätöksenteossa. Samaa viestiä on kuultu myös nyt suurimpien jäsenmaiden, kuten Ranskan suusta. Itse olen luottavainen sen suhteen, että Orban taipuu, kun tarpeeksi taivuttaa, sanoo Sarvamaa.
Hänen mukaansa kyseessä on EU:n ”yhdestoista hetki”.
– Mikäli torstain neuvottelut päättyvät taas epäonnistumiseen, vaarantaa tilanne vakavasti EU:n Ukrainalle myöntämän rahoitustuen jatkuvuuden ja ennakoitavuuden, millä puolestaan on vakavia strategisia vaikutuksia EU:hun ja lopulta myös Suomeen, ennakoi Sarvamaa.
Unkari on huippukokouksen alla pitänyt esillä kompromissiesitystä, jossa Ukrainan tuesta päätettäisiin joka vuosi erikseen.
Sarvamaan mukaan tähän ansaan ei pidä mennä.
– Se antaisi Orbanille vain vipuvartta tuleville vuosille käyttää samaa temppua uudelleen.
Toinen ratkaisuvaihtoehto on päättää Ukraina-tuesta kahdenvälisesti 26 muun jäsenvaltion kanssa, ilman Unkaria.
– Tämä 26 maan erillisratkaisu olisi huono ja hidas ratkaisu, koska sen myötä Ukrainassa käytettävien EU-varojen jälkikäteiskontrolli heikkenee. Kyseinen ratkaisu vaatisi ratifioinnin myös kunkin maan kansallisista parlamenteista, mikä itsessään olisi hyvin aikaa vievää, muistuttaa Sarvamaa.
Petri Sarvamaa on EPP-ryhmän neuvottelija budjettivaliokunnassa Ukraina-välinettä koskevassa ehdotuksessa. Hän myös keräsi Unkarin äänioikeuden jäädyttämistä koskevaan vetoomukseen tammikuun alussa yli 125 allekirjoitusta Euroopan parlamentissa. Lopulta Sarvamaan vetoomuksen vaatimus sisällytettiin Euroopan parlamentin päätöslauselmaan, joka hyväksyttiin 18.1.2024 Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa.