Venäjä on menettämässä asemaansa avaruuden suurvaltana, arvioi Ukrainan sisäministerin entinen neuvonantaja Anton Heraštšenko viestipalvelu X:ssä.
Ennen hyökkäystä moni eurooppalainen valtio osti satelliittilaukaisuja Venäjän avaruusjärjestö Roscosmokselta. Myös moni muu maa hyödynsi Venäjän avaruusosaamista.
Laukaisujen vähentymisellä on myös suuria taloudellisia vaikutuksia Venäjälle.
– Amerikkalainen astrofyysikko Jonathan McDowell on laskenut, että satelliittien laukaisutilaukset Euroopan ja muiden maiden osalta ovat romahtaneet 90 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana, Heraštšenko kirjoittaa.
Vuonna 2021 eurooppalaiset toimijat solmivat Heraštšenko mukaan Venäjän kanssa 35 sopimusta satelliittien laukaisusta. Vuotta myöhemmin laukaisusopimusten väheni hänen mukaansa kahteen, ja vuonna sopimuksia 2023 oli kolme.
Yhdysvaltalaiset toimijat puolestaan solmivat Heraštšenko mukaan vuonna 2023 yli 320 laukaisusopimusta, minkä vuoksi hän kuvailee Yhdysvaltoja ainoaksi avaruuden suurvallaksi.
Myös pienemmät avaruuden toimijat, kuten Intia ja Kiina ovat hänen mukaansa hyötyneet tilanteesta.
Venäjän asema oli Heraštšenko mukaan heikentynyt jo useiden vuosien aikana.
– Roscosmoksen taloudellinen tilanne oli heikentynyt jo ennen sotaa, kun sitä johti Dmitry Rogozin. Ennen sotavuosia Roscosmoksen tulot putosivat kolmannekseen, vuoden 2018 32,3 miljardista ruplasta (354 miljoonaa dollaria) vuoden 2021 10,5 miljardiin ruplaan (115 miljoonaa dollaria). Tappio vuonna 2021 oli 31 miljardia ruplaa (noin 340 miljoonaa dollaria), hän kirjoittaa.
Tilanne on Heraštšenko mukaan jatkanut heikkenemistään.
– Vaikka valtionyhtiö ei enää julkaise raportteja, sen toimitusjohtaja Juri Borisov kertoi Vedomosti-lehdelle vuoden 2022 lopussa, että tappion odotetaan olevan noin 50 miljardia ruplaa (548 miljoonaa dollaria).
Russia has lost 90% of orders for launching satellites into space because of the war.
Since starting the full-scale invasion, Russia has lost orders from other countries.
American astrophysicist Jonathan McDowell has calculated that total satellite launch orders for European… pic.twitter.com/IGGfax4qJq
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) March 10, 2024