Julkisia hankintoja tehdään vuosittain kymmenillä miljardeilla euroilla. Tämä tarkoittaa sitä, että prosentinkin muutos hankintamenoissa kääntyy satojen miljoonien vaikutukseksi julkiseen talouteen. Siksi osa hallitusohjelman säästötavoitteista nojaa hankintojen tehostamiseen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen mukaan vuonna 2021 yli puolessa hankinnoista tarjouksia saatiin kolme tai vähemmän. Reilu viidesosa hankinnoista päättyi siten, että tarjouksia tuli yksi tai ei yhtään. Tutkimuskirjallisuuden mukaan hintakilpailu kovenee erityisesti silloin, kun tarjouksien määrä kasvaa kahdesta viiteen. Tämän jälkeen hintaerot edullisimpien tarjouksien välillä eivät enää pienene niin merkittävästi.

Tarjouksien vähäinen määrä kielii ongelmista hankinnoissa. Esimerkiksi sote-palveluissa hankintaosaaminen on liian usein puutteellista. Hyvinvointialueet hankkivat esimerkiksi vuokratyövoimaa nopealla aikataululla ja silppuvuoroina, kun edullisempaa olisi tehdä rauhassa pidempiaikaisia hankintoja palveluntuottajia kuullen. Lähiviikoilta on muun muassa tapaus, jossa hyvinvointialueen kilpailutukseen piti vastata kolmessa päivässä. Näin ei saada useita tai ainakaan edullisia tarjouksia.

Hyvinvointialueet osaavat toteuttaa hankinnat teknisesti, mutta ymmärrys palvelun tuottamisesta on liian usein puutteellista. Vaikuttaa siltä, että monella alueella ruorissa ovat hankinta-asiantuntijat, ja varsinaiset palveluntuotannon asiantuntijat pysyttelevät omassa hytissään. Kokonaan rannalle ovat jääneet yritykset ja järjestöt. Hyvinvointialueiden pitäisi keskustella yksityisten palveluntuottajien kanssa enemmän, jotta hankintojen karikot vältetään, ja saadaan useampia sekä edullisempia tarjouksia.

Julkiselle taloudelle haitallisimpia hankintoja ovat kuitenkin ne, joita ei edes kilpailuteta. Tällaisia suorahankintoja hyvinvointialueiden, kuntien ja valtion sidosyksiköiltä tehdään vuosittain miljardiluokassa. Valtavasta määrästä hankintoja ei siis käydä lainkaan kilpailua. Tämä on ongelmallista etenkin, kun valtaosan sidosyksiköiltä hankituista palveluista voisi saada myös kilpailluilta markkinoilta.

Hallitus pyrkii muuttamaan lainsäädäntöä siten, että sidosyksikköhankintoja voidaan tehdä vain silloin, kun ne ovat kokonaistaloudellisesti edullisempia tai kun siihen on muu erityisen painava julkinen intressi. Sidosyksikköhankinnan edullisuus markkinaehtoisiin toimijoihin nähden voidaan todeta vain järjestämällä hankinnasta kilpailutus, johon myös sidosyksikkö osallistuu. Vain tämän jälkeen voidaan tehdä punninta sidosyksikköhankinnan kokonaistaloudellisesta edullisuudesta.

Toivottavasti myös hallitus näkee kilpailutuksen järjestämisen kokonaistaloudellisuuden arvioinnin edellytyksenä. Muutoin asia voi jäädä hallitusohjelman kuolleeksi kirjaimeksi.

On aika tuoda suljettujen ovien takana tehdyt kalliit suorahankinnat avointen kilpailutusten piiriin. Mikäli sidosyksiköt ovat parhaita toimijoita, ne voittavat kilpailun. Mikäli näin ei ole, korvautuu sidosyksikkö toisella tuottajalla, jolloin julkisten palvelujen käyttäjät sekä veronmaksajat hyötyvät.