Vaalimaan suljettu raja-asema. LEHTIKUVA/LAURI HEINO

Yle: Rajavartiolaitos ja puolustusvoimat valmistautuvat itärajalla maahantulijoihin

Viranomaiset ovat terävöittäneet suunnitelmaansa virka-avusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viranomaiset ovat varautuneet siihen, että Venäjä ohjaa turvapaikanhakijoita raja-asemien lisäksi yrittämään maastorajan ylityksiä Suomeen lumien sulaessa, kertoo Ylen uutiset.

Rajavalvonta säilyisi edelleen rajavartiolaitoksen ja poliisin henkilökunnan tehtävänä. Raja- ja meriosaston päällikkö Matti Sarasmaa kertoo Ylelle, että Suomi saisi lisäksi apua Frontexilta eli Euroopan raja- ja merivartiovirastolta korkeintaan muutama sata työntekijää.

– Viimeisen puolen vuoden aikana on teroitettu erityisesti suunnitelmia, jotka koskevat tilannetta, jossa Suomeen kohdistuu välineellistetty siirtolaisten käyttö. Eli jonkun ulkopuolisen tahon osalta Suomeen työnnetään siirtolaisia vailla perusteita ja siirtolaisia käytetään hyväksi.

Virka-apusuunnitelman mukaan puolustusvoimien kantahenkilökuntaa ja varusmiehiä voitaisiin käyttää erilaisissa tukitehtävissä. He eivät kuitenkaan valvoisi rajaa tai yrittäisi ottaa kiinni luvattomia rajanylittäjiä.

Puolustusvoimat auttaisi tarvittaessa esimerkiksi kiinniotettujen valvonnassa ja kuljetuksissa. Sarasmaan mukaan silloin rajavartiolaitoksen yhden toimivaltaisen työntekijän apuna olisi kahdesta kolmeen virka-apua antavaa henkilöä. Järjestely auttaisi varmistamaan riittävän henkilöstömäärän rajalla.

Muita puolustusvoimien virka-aputehtäviä olisivat tuki kuljetuksissa, esteiden ja esteaitojen lainaus sekä eri kohteiden valvonta. Valvonta ei kuitenkaan olisi varsinaista rajavalvontaa.

Puolustusvoimien virka-apua antaisi alkuvaiheessa palkattu henkilökunta ja asevelvollisuuttaan suorittamassa olevat ihmiset. Viime vuoden lopulla asepalvelustaan suorittavat miehet ja naiset olivat apuna tilapäisten esteiden ja esteaitojen rakentamisessa raja-asemilla, kun Suomi sulki raja-asemiaan.

Mikäli tilanne rajalla pitkittyisi tai vaikeutuisi, myös reserviläisiä olisi mahdollista kutsua palvelukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)