Itäraja tammikuussa 2024. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Pekka Toveri varoittaa rajalain hylkäämisestä: Vladimir Putinilla olisi vapaat kädet tehdä mitä haluaa

Kokoomuksen kansanedustajan mielestä Venäjälle ei saa lähettää viestiä mahdollisuudesta painostaa lisää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja, kenraalimajuri evp Pekka Toveri pitää tärkeänä, että hallituksen tänään lausuntokierrokselle lähtenyt rajalaki saadaan läpi eduskunnasta. Lain on määrä torjua Venäjän masinoimaa välineellistettyä maahantuloa Suomen itärajan yli. Kyseessä on poikkeuslaki, joka edellyttää eduskunnan viiden kuudesosan enemmistöä.

– Lain läpimeno on äärimmäisen tärkeää, koska muuten meiltä alkavat työkalut loppua tilanteessa, jossa Venäjä ryhtyy työntämään maastorajan ylitse väkeä. Tämä on tärkeää myös siksi, minkälaista viestiä lähetämme samalla ulospäin. Laki on viesti myös kauemmas lähtömaihin asti, että kannattaako tänne tulla, Toveri jatkaa.

Lakihankkeen arvostelijat ovat viitanneet olemassa oleviin ristiriitoihin kansainvälisten sopimusten kanssa. Tähän on vedonnut myös vasemistoliiton ryhmäjohtaja Jussi Saramo katsoen Helsingin Sanomissa kansainvälisiä sääntöjä rikkovan lain olevan ”lapasyöttö (Vladimir) Putinille” heikentäen Suomen mainetta ja kokonaisturvallisuutta.

– Minun täytyy sanoa, että jos tätä lakia ei saada voimaan, se on kuin ottaisimme pakkiparin ja veskarin pois. Sittenhän Putinilla olisi vapaat kädet tehdä mitä haluaa, vastaa Toveri Saramolle jääkiekkotermein.

Hallituksen lakiluonnoksen mukaan turvapaikkahakemuksia voitaisiin tiettyjen edellytysten vallitessa kieltäytyä vastaanottamasta Suomen itärajalla. Lain soveltaminen edellyttäisi hallituksen ja tasavallan presidentin yhteistyötä ja päätös voitaisiin tehdä enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Mikä on viestisi niille kansanedustajille, jotka epäilevät tämän lain hyväksymistä?

–  Nykyään jo yleisesti myönnetään, että kansainväliset sopimukset – joihin arvostelijat usein vetoavat – eivät ole ajan tasalla. Diktatuurit käyttävät näitä hyväksi ja on syntymässä tahtotila, että näitä pitäisi tarkastella uudelleen. Uskon, että Euroopan maissa ymmärretään Suomen vaikea tilanne ja ollaan valmiita tukemaan tähän liittyviä ratkaisuja.

Lakiluonnoksessa ei esitetä uusia voimakeinoja Rajavartiolaitokselle. Riittävätkö nykyiset keinot?

– Uskoisin näin. Rajavartiolaitoksen asiantuntijat ovat olleet varmasti valmistelussa mukana ja tässä yhteydessä on arvioitu, tarvitaanko lisää toimivaltuuksia. Jos niitä ei esitetä, todennäköisesti sellaisia ei tarvita.

Lakiluonnoksessa viitataan myös erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, joiden turvapaikkahakemus otettaisiin poikkeustilanteissakin vastaan. Tämä perustuisi toimivaltaisten viranomaisten tapauskohtaiseen arviointiin. Onko tämä hyvä?

– Nythän tänne on tullut etupäässä sotilasikäisiä nuoria miehiä, jotka eivät ole näyttäneet olevan fyysisesti kovin huonossa kunnossa. Minusta on hyvä, että viranomaisilla on olemassa harkinnanvaraa sellaisten ihmisten osalta, jotka näyttävät aidosti tarvitsevan apua.

Mikä on mielestäsi suurin uhka, jos hallituksen esitys välineellistetyn maahantulon torjumiseksi ei saa lopulta eduskunnan hyväksyntää?

– Se on viesti venäläisille, että suomalaiset eivät saaneet rivejään kuntoon, raja on auki ja voimme ryhtyä painostamaan lisää ja horjuttamaan suomalaista yhteiskuntaa. (Vladimir) Putinhan on sanonut Venäjän olevan sodassa länttä vastaan ja pyrkivän horjuttamaan läntisiä yhteiskuntia kaikin mahdollisimman keinoin. Tämänkaltaiset hybridioperaatiot ovat niistä keskeisimpiä.

LUE MYÖS:
Itärajan tilanne oli jo lähteä käsistä – ”Välitön uhka suuren joukon tunkeutumisesta”

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)