Venäjän tutkintakomitean laatima piirros "Kazanin kuristajasta" ajalta, jolloin epäilty ei ollut vielä jäänyt kiinni.

Yli 30 mummoa tappanut sarjamurhaaja tuomittiin Venäjällä

Murhaajalla oli tapana valita uhrinsa aina kerrostalojen ensimmäisistä kerroksista ikkunoita väijymällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tatarstanilainen oikeusistuin on tuominnut ainakin 31 eläkeläisnaista tappaneen ryöstömurhaajan elinkautiseen vankeuteen Kazanissa. Asiasta kertovat esimerkiksi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass sekä sanomalehti Kommersant.

Kazanin seudun Komsomolskaja Pravda kertaa, että murhaajalla oli tapana valita uhrinsa aina kerrostalojen ensimmäisistä kerroksista. Hän väijyi ikkunoita: jos ikkuna oli likainen mutta siinä oli verhot ja sisällä valo, murhaaja päätteli, että asunnossa asui heikko ja vähävoimainen ihminen.

Radik Tagirovilla oli tapana erehdyttää vanhemmat naiset päästämään itsensä koteihinsa huoltomiehenä, vesimittarinlukijana tai vastaavana esiintymällä, surmata naiset kuristamalla heidät asunnosta löytyvillä tarvikkeilla kuten pyykkinarulla ja varastaa uhreilta rahaa ja muuta omaisuutta. Tuomioistuimen mukaan Tagirov hyökkäsi yhteensä ainakin 34 naisen kimppuun yhteensä viidessätoista eri kaupungissa.

”Volgan sarjamurhaajaksi” kutsuttu Tagirov oli aktiivinen maaliskuusta 2011 syksyyn 2012. Hän jäi kuitenkin kiinni vasta vuonna 2020. Rikostutkintaa kuvaillaan äärimmäisen työlääksi: sen aikana pelkästään dna-näytteitä otettiin yli 10 000 ihmiseltä. Eräs tajuttomaksi kuristettu mutta henkiin jäänyt uhri ei pystynyt auttamaan poliisia hyökkääjän tunnistamisessa, sillä hän oli sokea.

Tagirov ei ollut pitänyt yhteyttä äitiinsä useisiin vuosiin, joten hänen äitinsä teki katoamisilmoituksen ja antoi dna-näytteen. Kun äidin näyte syötettiin poliisin tietokantaan, se yllättäen täsmäsi murhauhrin asunnosta löytyneeseen dna:han.

Murhien aikaan varatonta kiertolaiselämää viettänyt Tagirov oli tähän mennessä asettunut aloilleen, perustanut perheen ja työskenteli mekaanikkona. Esitutkinnassa Tagirov tunnusti kaiken ja osoitti katumusta. Mutta myöhemmin epäilty perui tunnustuksensa. Loppulausunnossa Tagirov ja hänen puolustuksensa vetosivat esimerkiksi siihen, että murhaajan väitettiin vaihtaneen aina tekojen jälkeen vaatteita ja kenkiä. Tagirovin puolustuksen mukaan Tagirov kulki näihin aikoihin aina samoissa vaatteissa.

Tagirovin rangaistus koostuu ensin kymmenestä vuodesta vankeutta, jonka jälkeen hän viettää loppuelämänsä tehden työtä rangaistussiirtolassa. Puolustuksen mukaan Tagirov aikoo valittaa tuomiosta.

 

Venäjän poliisin pidätyskuva Radik Tagirovista. / WIKIMEDIA COMMONS

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)