Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell (kok.) kirjoittaa Uuden Suomen blogitekstissään Venäjän hyökkäyssodan ja Suomen Nato jäsenyyden aikaansaamasta merkittävästä käännekohdasta.
Hän kokee, että Suomen suhtautuminen Venäjään on historiallisella tavalla muuttunut, eikä Suomen ja Venäjän väliset suhteet tai suhtautuminen Venäjään tule enää koskaan palaamaan aikaan ennen vuotta 2022.
– Jos poliittinen päättäjä nyt toteaa Venäjän olevan mahdollinen turvallisuusuhka Suomelle, se ei nouse otsikoihin. Puhetavan muutos on kulttuurin merkityksenä suuri – ja hyvin terveellinen suomalaiseen keskusteluun, Limnell kirjoittaa.
Limnell pitää tärkeänä, että Venäjästä puhutaan pragmaattisesti, ilman hyssyttelyä tai liioittelua.
– Vielä pari vuotta sitten puhuttiin ”harjoitusvastustajista” ja muista kiertoilmaisuista, nyt puhutaan asiasta – Venäjästä – suoremmin, hän sanoo.
Limnell kokee, että moni asia on peruuttamattomasti muuttunut – ja muuttuu. Toisaalta kaikki ei kuitenkaan muutu, vaan paremminkin painoarvo vahvistuu. Limnell listaa blogissaan kymmenen huomioitavaa oppia ja kokemusta sodasta Ukrainassa.
Hän mainitsee, että sota ei ole hävinnyt mihinkään, vaan on todellisuutta. Myös fyysinen tuhoamissota. Hän uskoo, että sota on jatkossakin osa valtioiden politiikan keinovalikoimaa.
Limnell myös uskoo Venäjän omaksuneen niin kutsutun Machiavellin periaatteen, jonka mukaan on parempi olla pelätty kuin rakastettu, mikäli ei voi olla molempia.
– Kreml keksii jatkossa uusia keinoja olla pelätty. Tämän takia Venäjä todennäköisesti tuhoaa Ukrainaa ja toteuttaa julmuuksia ukrainalaisiin yhä voimakkaammin, lisää uhkailuja vastatoimista lännen suuntaan ja valvoo tiiviimmin ”totuutta” omien kansalaistensa keskuudessa, Limnell toteaa.
Maailmanpoliittisesti sotaa Ukrainassa voidaan pitää osana laajempana kansainvälisten mannerlaattojen liikkumisena.
– Venäjä hakee kumppaneita idästä ja etelästä, ja maailman voimatasapaino on muuttumassa. Tähän sodan lopputuloksella iso merkitys. Kyse on myös laajemmasta kamppailusta demokratian ja totalitarismin välillä, Limnell uskoo.
Limell katsoo, että kaiken perustana on Suomellekin jatkossa oma uskottava ja vahva puolustuskyky, kansallinen yhtenäisyys ja tahto. Nato-jäsenyyden ohella tärkeää on edelleen kansallisen maanpuolustuksen kehittäminen.
Hän kokee, että inhorealistisesti on varauduttava kaikkein ikävimpiin turvallisuusympäristön kehityskulkuihin, mutta Suomessa on hänestä kuitenkin hyvä valmius ylläpitää turvallisuutta.
– Suomi on turvallisuuspoliittisesti vahvempi kuin koskaan, Limell linjaa.
