Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Janne Heikkinen ei halua antaa EU:lle mahdollisuutta kantaa veroja jäsenmaista.
SDP:n viikonloppuna julkaistussa eurovaaliohjelmassa ehdotetaan mahdollisuutta kerätä EU:n yhteisiä varoja useammalla uudella verolla.
– SDP:n ehdotus kerätä uusia EU-veroja suomalaisilta on tyrmättävä. EU-verot tulisivat kasvattamaan suomalaisten jo ennestään ylisuurta verotaakkaa. Toivon, että SDP:ssä ymmärrettäisiin, että kaikkia eteen tulevia ongelmia ei tule ratkaista himoverottamalla ihmisiä ja yrityksiä enemmän, Heikkinen sanoo tiedotteessaan.
– Suomalaisten kukkaroista kerättävistä veroeuroista on päätettävä mahdollisimman lähellä veronmaksajaa. Vastuu jokaisen kerätyn veroeuron vastuullisesta käytöstä kevenee, kun kilometrit verotetusta lompakosta kasvavat. Suomalaisen veronmaksajan takataskulla on jo nyt tarpeeksi kävijöitä, Heikkinen toteaa.
Hän on huolissaan SDP:n esittämien uusien verojen vaikutuksista Euroopan kilpailukykyyn.
Heikkinen ei näe eurooppalaisten yritysten ja ihmisten lisäverottamisen olevan ratkaisu aikamme ongelmiin.
– Yksikään maa tai alue ei ole noussut vaurauteen verottamalla raskaammin. Kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa on vaikea nähdä miten Euroopan kilpailukyky voisi kohentua verottamalla alueella toimivia yrityksiä ja ihmisiä lisää. Uusien verojen sijaan meidän tulee panostaa eurooppalaisten markkinoiden toimivuuteen ja edellytyksiin, hän sanoo.
Heikkinen näkee EU-veroissa myös vaarallisen kehityskulun.
– Verotusoikeuden on hyvä säilyä jatkossakin kansallisella tasolla. Jos EU:lle annetaan nyt verotusoikeus, on todellinen vaara, että se voisi johtaa jatkuvasti uusiin suomalaista rokottaviin EU-veroihin. SDP:n EU-verot ovat selvä askel kohti tulonsiirtounionia, hän toteaa.