Tasavallan presidentin uusi virka-auto on panssaroitu Audi. Se korvasi huhtikuussa edellisen, joka oli 12 vuotta vanha. LEHTIKUVA / HANDOUT / MATTI PORRE

IL: Valtionjohdon turvatoimia on tiukennettu

Valmiutta on lisätty, kun Slovakian pääministeri haavoittui ampumisessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ministereiden turvallisuutta on Iltalehden mukaan Suomessa tiukennettu sen jälkeen, kun Slovakian pääministeri Robert Fico joutui eilen salamurhayrityksen kohteeksi.

– Kokonaisuus on johtanut siihen, että olemme joutuneet lisäämään valmiuttamme, kertoo valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen.

Kurvisen mukaan aggressiivisuutta on ollut jo läsnä yleisötapahtumissa.

Suomessa presidenttiä ja pääministeriä suojaavat poliisin henkilösuojaukseen erikoiskoulutetut henkilöt.

Turvallisuusalan kouluttaja Jari Stolt kertoo, että turvamiehen varustus ei poikkea kovin paljon tavallisen poliisin varustuksesta. Lähtökohtaisesti varustukseen kuuluu käsiase ja teleskooppipamppu.

Turvamiesten tärkein tehtävänsä on suojata päämiestä ja saada hänet nopeasti pois uhkaavasta tilanteesta. Uhkatilanteessa he toimivat käytännössä ihmiskilpinä.

– Turvamiesten on levittäydyttävä mahdollisimman laajoiksi peittäen näkyvyyttä. Heidän on oltava valmiita ottamaan luoti, Stolt sanoo Iltalehdelle.

Stoltin mukaan häneltä kysytään usein, montako turvamiestä valtion päämiehellä on mukanaan. Yksiselitteistä vastausta ei voi antaa.

– Kun puhutaan henkilösuojauksesta, kaiken takana on aina uhka-arvio ja tilannekuva, joiden perusteella katsotaan, riittääkö kevyt lähisuoja, tarvitaanko isommat turvatoimet vai todetaanko, ettei paikkaan voi mennä ollenkaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)